Saaristomeri
På svenskaIn English

Haastattelussa Paula Sarapisto, Uusi tuuli ry

Estelle
Haastattelin Paula Sarapistoa Reilun kaupan rahtipurjelaiva Estellellä 14. toukokuuta 2010. Paula on kestävän kehityksen opiskelija ja hän kuuluu laivasta vastaavan Uusi tuuli ry:n hallitukseen jossa hän myös suoritti haastattelua tehdessä parhaillaan työharjoittelua.

- Kaikki alkoi siitä kun 15-vuotiaana kävin protuleirini täällä Estellellä. Kiersimme laivan kanssa Turun saaristossa ja siitä lähtien olen halunnut tulla tänne uudestaan ja tehdä jotain täällä, Paula kertoo. Koska hän asui Kotkassa tuolloin, oli välimatka kuitenkin liian pitkä, ja paluu laivalle tapahtui vasta viime syksynä kun hän muutti Turkuun opiskelemaan. - Menin heti ensimmäisenä viikonloppuna Estellen tukibileisiin ja rekrytoiduin mukaan porukkaan. Parin viikonlopun päästä oli isompi kokous, jossa ilmoittauduin hallitukseen.

Mitä kaikkea Uusi tuuli ry tekee?


- Koko juttu on lähtenyt laivasta ja se mitä haluaisimme tehdä on että tuotaisiin kahvia ja reilun kaupan mukaisesti tuettaisiin pienviljelijöitä ja maksettaisiin heille kunnon korvauksia. Ainoaksi reissuksi tähän mennessä on kuitenkin jäänyt Angolan reissu vuonna 2002 jolloin laiva vei sinne avustuksia ja toi sieltä lähinnä käsitöitä. Käytännössä laiva on kiertänyt kampanjoimassa Välimerellä, Itämerellä ja Suomen rannikkokaupungeissa.

 - Yritämme kannustaa ekologiseen elämäntapaan, ottamaan ihmisiä huomioon ja haluamme edistää reilua kaupankäyntiä pohjoisen ja etelän maiden välillä, kertoo Paula järjestön arvoista

- Meillä on myös pyöräkirppis Aurinkotehtaalla (Kirkkotie 6-10, 20540 Turku ) jonne voi lahjoittaa rämän pyörän ja ostaa edullisesti korjatun. Torstaisin kello 16-20 voi kuka tahansa mennä sinne pyöränsä kanssa ja pyytää opettamaan korjaamaan sen. Yritämme kannustaa ihmisiä kaikin tavoin kestävämpään kaupunkiliikenteeseen.

Paula on ollut itsekin yllättynyt siitä miten paljon Uusi tuuli ry oikeastaan on.
Järjestö pyörittää isoja kansainvälisiä projekteja ja tuottaa paljon erilaista materiaalia kuten Ekologinen velka, Meksiko-tiedotus ja Koulukampanja.

Kuten tiedotusvälineistä kävi keväällä ilmi, on Uuden tuulen ja Estellen yhteinen taival loppusuoralla. Paula kertoo että pidemmän reissun mahdollistaminen vaatisi isompaa remonttia, johon ei välttämättä löydy varoja. Suurin ongelma on kuulemma kuitenkin, ettei toiminnassa ole tarpeeksi porukkaa mukana. - Haaveilen yhä ettei laivaa myytäisi, hän toteaa, mutta sanoo että Estellen pitäminen vaatisi kuitenkin suuren määrän uusia vapaaehtoisia järjestöön.

Estellellä tapahtuu


Laivalla järjestetään erilaisia tapahtumia kesän aikana. Suurin työ olisi talkoissa jotka sisältävät kaikenlaista hommaa laivan kunnostamisesta ja maalaamisesta ruoanlaittoon.

- Nyt kun laiva on paikallaan niin yritämme järjestää mahdollisimman paljon täällä. Varsinkin jos tämä jää viimeiseksi kesäksi laivan kanssa, Paula sanoo. Kesällä laivalla pidetään reilua kahvilaa (28.5. alkaen ke-su kello 12-20) jossa on maailmankaupan tavaroita ja sinne tulee myös Estelle -näyttely. Laiva osallistuu myös kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettävään Jokisatama-tapahtumaan. Lisäksi laivalla tullaan pitämään Naphouse -päiväunitilaa.

- Se tarkoittaa että kuka vaan saa tulla makaamaan, lepäämään tai pelaamaan korttia. Myös musiikkia ja kaikennäköisiä esiintyjiä on luvassa. Toivomme että mahdollisimman paljon porukkaa tulisi paikalle, Paula kertoo.

Uudessa tuulessa tehdään mitä halutaan


paulasarapisto


Järjestön toiminnassa on ollut vuosien varrella mukana satoja ihmisiä. Aktiivista porukkaa tällä hetkellä on parikymmentä, joista kahdeksan on hallituksen jäseniä. - Isossa organisaatiossa kaikki ei tee samoja juttuja. Osa porukasta on laivalla, osa toimistolla ja osa fillarikirppiksellä. Kaikki tekee sitä mistä eniten tykkää.

Paula toimii useammassa järjestössä, joten hänen elämässään aika on kortilla. Työharjoittelun suorittaminen Uudessa tuulessa oli hyvä tapa saada enemmän aikaa hoitaa järjestön asioita. – Olen nyt päättänyt että tämä on minun juttuni. Toimin jatkossa vähemmän muissa järjestöissä, hän sanoo. Paulan mukaan yksi Uuden tuulen hyvistä puolista on, ettei asioita tehdä liian järjestelmällisesti ja byrokraattisesti, vaan ne saa hoitaa juuri niin kuin haluaa.

Kysyn lopuksi miksi Uusi tuuli ry:hyn kannattaa liittyä? Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: - Meillä ei ole edes jäsenmaksua! Saat tehdä mitä haluat. Voit keksiä itse uuden projektin tai vaikka maalata kukkasen seinään. Kaikki on vaan niin vapaata ja hienoa!


Teksti ja kuvat Tatu Sundqvist


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy