Kulutusyhteiskunnan siivellä

Kun muutin mieheni kanssa Suomeen, meillä ei ollut muita kalusteita kuin 90 senttiä leveä joustinpatja. Nyt meillä on tupa täynnä tavaraa eikä aikaa kulunut kuin pari kuukautta. Rahaa ei senttiäkään.

Etelä-Amerikkalainen mieheni on monesti ihmetellyt suomalaista hyvinvointia. Ilman rahaa, vain minun opintotuellani, oli lopulta helppoa pysyä hengissä. KELA rouskutti kaikessa rauhassa papereita ja sylki suustaan toinen toistaan omistuisempia lausuntoja vaatien papereita, joita meillä ei ollut.

Miten tulimme toimeen? Yksinkertaista rakas Watson! Elimme kulutusyhteiskunnan siivellä. Ruokaa löytyi roskista niin paljon, että mieheni painaa nyt lähes 20 kiloa enemmän kuin tullessaan Suomeen. Hän on usein todennut, että jos hänen kotimaassaan vain olisi tällaisia roskiksia niin kenenkään ei tarvitsisi kuolla nälkään.

Myös kalusteemme löytyivät hylättyinä. Suurimman osan olemme kantaneet paikalliselta kierrätyspisteeltä. Se on roskakatokseen varattu tila, johon voi jättää ylimääräiset ja ottaa mitä tarvitsee. Kiitos kierrätyksen, meillä on nyt muun muassa vuodesohva, monta pöytää, tuoleja, kirjahylly, kelloradio, kattiloita, tietokoneen monitori (tietokone saatiin kavereilta kun entisestä tuli savu ulos), huonekasveja... Listaa voisi jatkaa vielä lisää.

Olen alkanut lukea intohimoisesti erilaisia lehtiä. Kallis harrastus, jos lehdet on ostettava kioskista, mutta tässäkin minua auttaa roskis.

Lehtiroskiksissa on vain se vika, että ne ovat dyykkaajalle hankalan mallisia. Mahaan sattuu kun pohjalta yrittää kurottaa lehtiä. Mutta kyllä kannattaa. Olen lukenut kymmeniä Suomen Kuvalehtiä, Nyt -liitteitä, Pirkkoja, Cosmoja ja mitä milloinkin. Enää en malta ohittaa lehtiroskiksia tarkistamatta mitä ne kätkevät sisäänsä.

Meillä on myös läjä vaatteita - meillä vaatteet tuppaavat läjittymään - jotka on otettu mukaan jostain roskiksesta tai kierrätyspisteestä. Löytyy untuvatakki, talvitakki, kenkiä, puseroita ja pari mieheni rakkainta liiviä. Jos olisin hoikempi, niin olisi minullekin löytynyt enemmän vaatetta...

Kaikkien näiden lisäksi nukumme retkillä dyykatussa makuupussissa, pinoamme vaatteemme – silloin kun ne eivät läjity – dyykattuihin koreihin ja ripustamme vaatteemme dyykattuihin hengareihin.

Välillä roskista löytyneet tavarat ovat herättäneet suuria tunteita. Kerran löysin limoviikunan, jonka joku oli heittänyt pois. Syynä taisi olla kasvin väsähtänyt olemus. Minua suututti se, että syynä ränsistyneeseen olomuotoon oli selvästi hoitovirhe. Puutarhuri minussa kiehui raivosta.

Eräästä toisesta roskiksesta löytyi mummon koko elämä. Se oli pakattu mustiin muovisäkkeihin ja heitetty pois. Mummo oli kai kuollut tai joutunut muuttamaan pois kodistaan. Tavaroiden joukossa oli pieni vihreä kahvikuppi, joka vetosi tunteisiini. Se, että joku oli säilyttänyt muropaketin kylkiäisen näköisen kupin, tuntui oudon liikuttavalta. Nyt tuo kuppi jatkaa uraansa meillä, vaikka monet hienommat jäivät roskalavalle.

Dyykattua elämää, mutta niin ihanan edullista ja mielenkiintoista!


23.06.2005 Maria Lamponen


Lisätietoja internetissä:
Palkkatyöläinen - dyykkausnumero
Päivittäistavarakauppa ry:n suositukset