Miksi epäitsekkyyttä?

Oletko joskus antanut rahaa keräykseen? Tai vain toivonut tuntemattomalle ihmiselle hyvää? Olet käyttänyt omia resurssejasi toisen hyväksi edes odottamatta siitä mitään hyötyä itsellesi.

Määritelmän mukaan altruismi on käyttäytymistä, joka hyödyttää toista olentoa käyttäytyjän oman edun kustannuksella. Olet siis altruisti ja samalla suuri ongelma darwinismille, sosiaalipsykologeille ja taloustieteilijöille, jotka pitävät selvänä, että ihmiset aina pohjimmiltaan tavoittelevat omaa etuaan.

Tämä on geneettisessä evoluutiossa täysin selvää. Vain omaa etuaan tavoitteleva olento kykenee menestymään ja lisääntymään, ja siten siirtämään geeninsä jälkeläisilleen.

Jälkeläisistä huolehtiminen

Omista jälkeläisistään huolehtiva olento ei ole aito altruisti vaikka äärimmillään uhraa henkensä jälkeläistensä hyväksi. Sukulaistensa kanssa ruoan jakava olento ei myöskään ole aidosti epäitsekäs. Molemmissa tapauksissa geeni joka aiheuttaa käytöksen saa siitä etua itselleen, koska geeni tietyllä todennäköisyydellä myös sukulaisten perimässä. Tätä kutsutaan sukulaisvalinnaksi ja se on täysin itsekästä toimintaa. Tärkeää ei ole hyödyttääkö geeni olentoa vaan hyödyttääkö se geeniä itseään.

Toinen altruistiselta vaikuttava tapa on ruoan jakaminen tai toisen olennon auttaminen, vaikka kyseessä ei ole sukulainen. Tutkimuksissa on todettu monien eläinten tosiaan tekevän näin. Ne auttavat toisiaan esimerkiksi nyppimällä loisia toistensa turkeista tai jakamalla ravinnon saaliitta jääneen kanssa. Eikö tämä ole jo todellista altruismia?

"Rapsuta sinä minun selkääni, niin minä rapsutan sinun"

Valitettavasti kyseessä on vastavuoroinen altruismi, jonka syy on täysin itsekäs. Olento odottaa saavansa palveluksen takaisin kun itse sitä tarvitsee. Tämä edellyttää tietysti kykyä pitää kirjaa palveluksista ja tunnistaa yksilöt toisistaan. Kuvattua käytöstä esiintyy monilla eläimillä, muun muassa useimmilla kädellisillä, norsuilla, delfiineillä ja vampyyrilepakoilla.

Kiitollisuus, ystävyys, myötätunto, luottamus, närkästys ja syyllisyyden ja kostonhalun tunteet ovat kaikki vastavuoroiseen altruismiin liitettyjä merkkejä. Evoluutio on varustanut meidätkin toimimaan geeniemme hyväksi. Moraalisten tunteiden, kuten myös oikeuskäsitysten ja -järjestelmien voidaan nähdä syntyneen vastavuoroisen altruismin kehityksen myötä.

Epäitsekkyys mahdotonta?

Nykyisen käsityksen mukaan geneettinen evoluutio ei kykene tuottamaan olentoa joka olisi altruisti ja kykenisi siirtämään tätä ominaisuutta menestyksekkäästi seuraaviin sukupolviin. Ominaisuus karsiutuu pois koska se mahdollistaa itsekkään olennon menestyksen. Jos kuvitteelliseen altruistiseen populaatioon syntyisi olento, joka olisi edes hivenen itsekkäämpi kuin muut, valtaisi ominaisuus vääjäämättä koko populaation muutamassa sukupolvessa.

Jos geneettinen evoluutio ei kykene synnyttämään menestynyttä epäitsekästä olentoa ja kuitenkin tapaamme joka päivä käyttäytymistä joka tiukankin tarkastelun jälkeen vaikuttaa altruismilta, mistä selitys?

Richard Dawkins esitti vuonna 1976 kirjassaan The Selfish Gene että geeni ei olisikaan ainoa maapallolla esiintyvä kopioituja. Tätä toista kopioitujaa hän kutsuu Meemiksi.

Sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit, saviruukkuen ja rakennusten muodot ovat esimerkkejä meemeistä. Ne siirtyvät aivoista toisiin jäljittelyn kautta. Menestyvä meemi valtaa enemmän aivoja kuin heikompi meemi.

Ajattele esimerkiksi olkalaukun meemiä. Se on ollut selkeästi menestysekkäämpi kuin repun meemi viime vuosina. Oikeastaan pitäisi puhua meemipleksistä, koska olkalaukun meemin mukana siirtyy useita meemejä aivoista toisiin. Muita mukana siirtyviä meemejä voisivat olla esimerkiksi rennon elämäntavan meemipleksi tai tennarimeemi. Ja kun näet olkalaukkua kantavan henkilön, olet kopioinut aivoihisi olkalaukun meemipleksin. Repun meemipleksiä ei ole hävitetty aivoista, mutta sen vaikutus ei näy käytöksessä, jos olkalaukkumeemi on asettunut otolliseen maaperään.

Voittaja lisääntyy ja leviää

Miksi sitten toiset meemit kopioivat itseään paremmin kuin muut? Kirjassaan The Meme Machine Susan Blackmore esittää kysymyksen:

 

"Kuvitelkaa maailma, joka on täynnä aivoja ja jossa on niin runsaasti meemejä ettei kaikille mitenkään riitä kotia. Millaisilla meemeillä on siinä tapauksessa muita paremmat mahdollisuudet löytää itselleen turvallinen koti ja tulle siirretyksi eteenpäin? "

 

Jos meillä on kaksi meemiä, toinen jota kerrataan mielessä ja jopa toimitaan sen mukaan, ja toinen joka hautautuu muistiin tulematta kertaakaan toistetuksi, kumpi niistä todennäköisesti tulee siirretyksi eteenpäin?

Vastaus on ilmeinen ja siksi maailman meemipooli täyttyy ajatuksista, joita ihmiset ajattelevat eniten. Kaikki törmäävät ja ajattelevat niitä usein. Maailma täyttyy meemeistä jotka ovat valintaympäristössään muita parempia tehokkaampia valtaamaan huomion ja leviämään. Ja valintaympäristönä toimivat aivot ja niissä majailevat muut meemit.

Epäitsekkyys voittajana

Miksi tapaamme epäitsekkyyttä? Selitys löytyy meemiteoriasta. Kuvittele kaksi ihmistä, itsekäs ja epäitsekäs. Kummalla on enemmän potentiaalisia leviämiskohteita ympärillään ja kumman meemejä mieluummin kopioidaan? Ja taas vastaus on ilmeinen. Epäitsekkään meemit leviävät tehokkaimmin ja niiden mukana myös epäitsekkyyden meemi.

Itse asiassa Blackmore kutsuu tätä altruismin kikaksi jolla levitetään tehokkaasti meemejä. Altruismia käytetään välineenä takaamaan muidenkin meemien tehokas leviäminen. Mutta lopputuloksena on että myös altruismin meemi kopioituu tehokkaasti ja siksi altruistista käytöstä esiintyy ihmisillä poikkeusellisen paljon eläinkunnassa.

Meemit eivät palvele geenien etua vaan ainoastaan omaansa.

23.03.2003 Jari Aittokallio

 

Lähteet:
Dawkins, Richard 1993. Geenin itsekkyys. Art house.
Blackmore, Susan 2000. Meemit – kulttuurigeenit. Art house.
Oma meemikokoelmani.

Lisätietoa internetissä:

Matti Kamppinen: Tähtien sota ja biotieteiden maailmankuva – Voima on veressä