Saaristomeri
På svenskaIn English

Roska päivässä - kerää, älä heitä!


Väitetään, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole merkitystä. Pienistä puroista kasvaa kuitenkin suuri virta, niin hyvässä kuin pahassa. Ympäristönsuojelu on pieniä tekoja – kuten roskan kerääminen maasta ja sen heittämättä jättäminen.


- On helppo paheksua roskaajia, mutta mitä se muuttaa? Roska päivässä -liikkeen jäsenet ovatkin valinneet toisen tien. Me keräämme päivittäin vähintään yhden roskan ja haastamme vähintään yhden tuttumme mukaan, kerrotaan liikkeen kotisivuilla toiminnan perus-lähtökohdasta.

Toimittaja Tuula-Maria Ahonen tyttärineen perusti liikkeen vuonna 2000 ja ajatus on sittemmin saanut kannattajia maailmanlaajuisesti. Myös roskaaminen on valitettavan kansainvälinen ilmiö. Tarkkaa tietoa liikkeen jäsenmäärästä ei ole, koska jäsenyys ei edellytä maksuja tai rekisteröitymistä. Jäsenten päivittäin keräämä roskamäärä saattaisi kuitenkin olla vaikuttava näky.

Liike toteuttaa asenne- ja ympäristökasvatusta käytännönläheisellä tavalla. Konkreettinen tekeminen toimii tehokkaana esimerkkinä muille ja rohkaisee heitä tekemään oman osansa. Siisti ympäristö puolestaan halutaan helpommin myös pitää puhtaana. Asennemuutosta kaivataankin kipeästi, sillä roskaaminen kertoo välinpitämättömästä suhtautumisesta ympäristöön.

Vaikka lumi ehkä parhaillaan peittääkin pahimmat roskat, paljastuu lumenalainen karu totuus koko komeudessaan viimeistään kevään koittaessa. Tilanteen voi kuitenkin todeta ympäri vuoden omin silmin - erityisesti juhlapyhien jälkeen, mutta usein aivan tuiki tavallisena viikonloppuaamunakin. Roskaiseen maisemaan törmää useimmiten kaupunkien keskustoissa, mutta myös teiden varsilla, levähdysalueilla ja puistoissa.

Kyseiset näkymät ovat varmasti inspiroineet monia liittymään roskasakin jäseneksi. Ei siis niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Yksinkertaisen laskutoimituksen avulla voidaan todeta miten paljon vähemmän roskaa jää pilaamaan ympäristöä, kun vaikka vain miljoona ihmistä kerää roskan päivässä. Juuri yksinkertaisuudessa piileekin idean merkitys. Kun yksi henkilö toimii tietyllä tavalla joka päivä, toiminnasta tulee tapa. Jos muutkin toimivat samoin, tavasta muodostuu yleinen käytäntö.

Roska päivässä –liike ei ole ajatuksineen yksin. Jo jätelainsäädäntömme keskeisenä tavoitteena on jätteiden vähentäminen. Jätteiden synnyn ehkäiseminen on tässä avainase-massa. Vilkaisu ympärille kuitenkin riittää kertomaan, että kulutustottumuksemme ovat nykyisellään kovin kertakäyttöisiä. Muun muassa tätä voi pohtia kun seuraavan kerran pysähtyy poimimaan maasta roskan.


Tanja Tuominen

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy