Tupakka tuhoaa luontoa
Kaikista viljeltävistä rahakasveista tupakan arvellaan olevan ympäristölle haitallisin. Tupakan viljely vaatii paljon vettä, suuria maa-alueita sekä ympäristömyrkkyjä ja lannoitteita.
Tupakanviljelyllä on tuhoisa vaikutus ympäristöön. Kasvin maata suojaavat lehdet korjataan pois ennen sadekauden alkua, joten sateet huuhtovat ylimmän maakerroksen ravinteineen mukanaan. Tupakkaa voidaankin viljellä samalla alueella vain muutaman vuoden ajan.
Tupakan lehtien kuivattamisen takia suuria metsäalueita kaadetaan. Ainutlaatuisten sademetsien kaataminen on erityisen vahingollista. Tupakkatonnin kuivaamiseen tarvitaan noin 55 tonnia puuta.
- Vaikutus ekologiseen tasapainoon, erityisesti kuivemmilla alueilla, on tuhoisa. Vesikerrokset mataloituvat, lähteet ja kaivot kuivuvat. Autiomaita syntyy metsien tilalle, Suomen ASH:n internetsivuilla todetaan.
Kehitysmaissa on yritetty istuttaa nopeakasvuista, mutta tehoviljeltynä maaperää köyhdyttävää eukalyptuspuuta viljelymaalle. Vain harvat viljelijät viitsivät kuitenkaan uhrata maata puiden kasvattamiseen, koska niitä saa ilmaiseksi ympäristöstä. Tupakkaa voitaisiin kuivata muillakin polttoaineilla kuin puulla, mutta ne ovat liian kalliita kehitysmaille.
Maailman yleisin roska on tumppi
Poltetuista tupakoista jää valtavasti tumppeja jätteeksi, arviolta 4,5 triljoonaa kappaletta vuodessa. Pois heitetyt tupakantumpit levittävät maahan ja vesistöihin ympäristömyrkkyjä, kuten kadmiumia, lyijyä ja arsenikkia.
Tumpit pilaavat maiseman ja pikkulapset ja eläimet voivat syödä myrkyllisiä tumppeja. Tumpit aiheuttavat myös tulipaloja. Tupakantumpin suodatin on selluloosa-asetaattia ja sen maatuminen kestää jopa 15 vuotta.
Tupakkaa viljellään enimmäkseen kehitysmaissa, kuten Zimbabwessa ja Malawissa, joissa viljelyala pitäisi käyttää ravinnontuotantoon. Metsien hakkaaminen lisää polttopuupulaa, jolloin asukkailla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi keittää itselleen puhdasta juomavettä.
Tupakka aiheuttaa maailmanlaajuisesti keskimäärin kuusi prosenttia kuolemantapauksista. Tupakassa onkin noin 50 syöpää aiheuttavaa kemikaalia. Savussa on muun muassa ammoniakkia, bentseeniä, DDT:tä, elohopeaa ja syanidia. Tupakkayhtiöt ovat suuryrityksiä, jotka rahan ja poliittisen vallan turvin pystyvät luomaan tupakalle ylellisyystuotteen imagon.
Saimi Kallio
Lisätietoa internetissä:
Suomen ASH - ympäristovaikutukset
Rauhanpuolustajat - kuluta harkiten



