Tyhjät rakennukset hyötykäyttöön Alankomaissa
Alankomaissa talojen valtaaminen on jo kauan ollut lailla sallittavaa. Rakennuksista käydään jatkuvaa kamppailua omistajien ja valtaajien välillä. Vietin kesän kahdessa Hollannin vallatussa talossa: ”kraakissa”.
Vuoden ajan tyhjillään olevan rakennuksen saa Alankomaiden lainsäädännön nojalla vallata. Rakennus voi olla maatila, omakotitalo, tehdas tai muu, kunhan on ilmeistä, ettei omistaja ole pitänyt paikasta tarvittavaa huolta. Yleensä valtaajat pitävät todennäköisiä kohteita silmällä pidemmän aikaa ja viimeistään posteja tarkkailemalla nähdään viimeisen vierailijan vuodentakainen käynti.
Amsterdamissa valtaaminen on aggressiivisempaa, mutta pienemmissä kaupungeissa, joissa minä asuin muutaman kuukauden, ei asukkaiksi haluavia ole yhtä paljon ja oman nurkkauksen voi löytää hyvien verkostojen kautta ja neuvottelulla.
Omistajalla etuoikeus rakennukseen
Kun rakennus on vasta vallattu, ovat asukkaat yleensä tuttuja toisilleen ja järjestyksen pitäminen sujuu hyvin. Yleensä alun jälkeen halukkaita löytyy lisää ja asukkaat alkavat vaihtua. Asuessani jo kolme vuotta vallattuna olleessa entisessä rautateiden varastorakennuksessa kasvoja oli useita kymmeniä, ihmissuhteet kiristyneitä ja ympäristöstä ei välitetty enää kuten aluksi. Kokonaan ei käy syyttäminen yhteisöä, sillä ympärillä ollut metsä oli hakattu, muuttunut työmaaksi ja häätö oli vain ajan kysymys.
Toinen ”kraak” sijaitsi pikkukaupungissa entisessä tehdasrakennuksessa. Asetelma oli toinen. Ihmiset olivat tuttuja toisilleen, innostuneita tekemään kotia ja ilmassa leijui mahdollisuus solmia omistajan kanssa sopimus: vedestä ja sähköstä maksetaan, rakennuksesta huolehditaan. Jos – ja usein kun – omistaja haluaa rakennuksen takaisin, selvitetään oikeudenkäynnillä onko palautus omistajalle järkevää, pitääkö hän siitä huolen ja käyttääkö järkevästi. Yleensä omistaja voittaa, huolimatta lupausten ilmeisestä löyhyydestä. Kesäkotinikin, tehdas, on kirjoitushetkellä vaihtumassa jälleen edellisen omistajansa huomaan.
Terveyshaitat todellisia
Rakennukset eivät ole aina turvallisia. Etenkin entiset teollisuusrakennukset voivat olla kuolemanvaarallisia sähköasioita ymmärtämättömille ja rakennusmateriaali terveydelle haitallista. Valtaajia tiedotetaan asiasta, mutta ei häädetä tämän nojalla. Jääkin valtaajien omalle vastuulle tehdä ympäristöstä turvallinen.
Hollannissa käyttämättömät rakennukset siis osataan hyödyntää. Pääsemmeköhän Suomessa kehityksessä niin pitkälle, että osaisimme käyttää jo valmiin tilan tuhoamatta luontoa uusien rakennusten tieltä?
Suvi Järvenpää
Lisätietoa internetissä:



