Saaristomeri
På svenskaIn English

Unicefin feissaaja tekee työtään kadullaUnicef feissaaja


-Tarkoituksemme ei ole luoda ihmisille uhkakuvia vaan antaa heille mahdollisuus auttaa suoraan apua tarvitsevia, kertoo Unicef Suomi Ry:n Lauri Kattelus. Kattelus on jalkautunut ihmisten sekaan Turun keskustaan kertomaan Unicefin toiminnasta sekä keräämään lahjoituksia järjestölleen. Hän toimii varainkerääjänä eli niin sanottuna feissaajana.

-Nautin työni sosiaalisuudesta. En voisi kuvitella tekeväni työtä yksin kotona näytön edessä. Feissaajana tapaan paljon erilaisia ihmisiä, sanoo Lauri Kattelus.

Tulevat feissaajat käyvät läpi kahden päivän koulutuksen jonka aikana heidät perehdytetään järjestön taustaan ja käytännön työhön.  Koulutuksen jälkimmäisenä päivänä feissaajat ottavat ensiaskeleensa kadulla.

-Työ alkaa sujua heti, kun ymmärtää olla ottamatta kiireisten ihmisten negatiivisia reaktioita henkilökohtaisesti. Jos päivän tulos näyttää huonolta, saattaa se kääntyä nopeaan nousuun pienessäkin ajassa.

Unicefilla on hyvä imago

Katteluksen mukaan Unicefilla on erittäin hyvä imago ihmisten keskuudessa. Monilla on järjestöstä jo jonkinlainen mielikuva olemassa, mutta harvat oikeasti tietävät käytännön työstä, jota Unicef tekee ympäri maailmaa.

-Joudun usein aloittamaan kertomalla organisaatiosta, sen periaatteista ja toiminnasta. Kerron paljon myös lempiaiheistani eli rokotuksista ja tyttöjen koulutuksesta. Nämä aiheet myös tuntuvat puhuttavan ja kiinnostavan ihmisiä, kertoo Kattelus.

United Nations Children´s Fund eli Unicef on maailman suurin lastenjärjestö. YK:n alaisen järjestön päätavoitteena on perusoikeuksien eli terveyden,  koulutuksen ja tasa-arvon turvaaminen kaikille lapsille. Unicef tekee työtä heikossa asemassa olevien lapsien eteen riippumatta lapsen kansallisuudesta tai uskonnosta

Unicef saa varansa lahjoituksina hallituksilta ja yksityisiltä ihmisiltä eikä ota osuuksia YK.n jäsenmaksuista. Vuonna 2007 Suomen Ulkoministeriön lahjoittama summa oli 19,3 miljoonaa euroa. Varainkeruun tuotto samana vuonna oli 12,1 miljoonaa euroa.
-Olen mielestäni hyvä työssäni ja koen Unicefin tekemän työn tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Työajat ovat kuin tehty minua varten ja nautin kanssakäymisestä ihmisten kanssa, iloitsee Kattelus.

Tuomas Alijoki
13.2.2009

Lisätietoa: www.unicef.fi


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy