Saaristomeri
På svenskaIn English

Kun Turku pimenikynttilät


Earth Hour tavoittelee tänä vuonna jopa miljardia ihmistä mukaan pimentämään valonsa lauantaina 27.3.2010 klo 20.30-21.30. Monet ovat innostuneet järjestämään myös erilaisia Earth Hour-tapahtumia lyhtykulkueista kynttiläillallisiin. Seurasimme turkulaisten ystävysten illanviettoa ilman sähkövaloja. Millaisia ajatuksia kampanja heissä herätti?

Saavumme Turun Martin kaupunginosaan aivan Martinkirkon liepeille. Elina Eskelinen on kutsunut ystävänsä Riia Viherkosken ja Anriina Ollilan viettämään iltaa kynttilänvalossa. Elinan mukaan järjestely ei ole hänelle kovin tavallisesta poikkeavaa, sillä hänestä on mukavaa muutenkin polttaa kynttilöitä iltaisin kovan sähkövalon sijaan. – Tänään tarkoituksena on kuitenkin pelailla vähän lautapelejä, joten saa nähdä, riittääkö pelkkä kynttilänvalo Trivial Pursuitin kysymysten lukemiseen, Elina hymyilee. Riia ja Anriina ovat tänään halunneet noudattaa muutenkin ekologisempaa linjaa, ja valinneet kulkuneuvoikseen julkisen liikenteen autojen sijasta.
– Kyllä sitä tänään, jos koskaan täytyy vähän edes yrittää olla vihreä, Anriina naurahtaa.

Tasan puoli yhdeksältä kaikki valot katkaistaan, ja tytöt sytyttävät tuikkuja ympäri olohuonetta. Naapurien aktiivisuus halutaan myös tarkistaa, mutta pettymykseksi huomataan, että suuri osa on joko unohtanut tärkeän kampanjan, tai ei vain välitä siitä. Onko tällaisella yhdellä tapahtumalla sitten mitään merkitystä?
- Eihän sillä välttämättä juurikaan konkreettistä merkitystä ole, mutta tärkeintä onkin viesti, jota kampanjan avulla halutaan tuoda esille, Riia toteaa.
–Tärkeää on, että ihmiset itse, ja ennenkaikkea päättäjät, ymmärtävät vastuunsa ilmastonmuutoksesta. Ovathan monet suuret ja pienemmätkin kaupungit lähteneet mukaan toimintaan, myös Turku, lisää Anriina.
 

Ennen  kuin tunti on kulunut loppuun, haluavat tytöt vielä käydä katselemassa Aurajokirannassa, miltä  Turku näyttää ilman kuuluisaa valaistustaan. – Olen sitä mieltä, että valaistuksessa tulisi säästää, ja esimerkiksi turhat ”vilkkuvalot” voisi poistaa keskustoista kokonaan. Aurajoen rannan valaistus on kuitenkin todella kaunis ja samalla myös turvallisuuskysymys. Varsinkin näin pimeään talviaikaan ranta näyttää jopa hieman pelottavalta ilman valaistusta, Elina miettii. - Mielestäni kaupunki voisi satsata valaistuksessa energiaa säästävään led-tekniikkaan, Anriina toteaa päättäväisenä.  

Earth Hour on WWF:n järjestämä kansainvälinen ilmastokampanja, jossa ihmiset eri puolilla maailmaa sammuttavat yhtäaikaa kaikki valonsa tunniksi. Tarkoituksena on kiinnittää ennen kaikkea päättäjien huomio ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kampanja sai alkunsa vuonna 2007 Australiasta, jolloin siihen osallistui 2,2 miljoonaa ihmistä. Viime vuonna valot sammuivat yli sadan miljoonan ihmisen kotitalouksista.


Teksti ja kuvat Annelea Vuontela


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy