Saaristomeri
På svenskaIn English

Lyhyet matkat lihasvoimin


Arkiliikunta on hyvä terveyden ylläpitäjä, joka on saanut väistyä kuntosalien ja sulkapallovuorojen edestä. Matkat näihinkin harrastuksiin taitetaan yhä useammin omalla autolla.

 

Kansainvälistä autotonta päivää vietetään 22. syyskuuta, Suomessa neljättä kertaa. Teemapäivänä kampanjoidaan kestävän liikenteen ja elävän kaupunkitilan puolesta. Ytimeltään kestävämpi liikenne tarkoittaa kevyen ja joukkoliikenteen, etenkin raideliikenteen suosimista yksityisautoilun sijasta, koska yksityisautoilun ympäristövaikutukset ovat moninkertaiset muihin liikkumistapoihin nähden.

Autottoman päivän viettäjä saattaa tehdä tekonsa ympäristön vuoksi, mutta ympäristö ei ole ainut hyötyjä. Suomessa lyhyistä, alle viiden kilometrin matkoista peräti 44 prosenttia tehdään yksityisillä moottoriajoneuvoilla. Koko Euroopan tasolla puolet kaikista tehdyistä automatkoista on alle viiden kilometrin mittaisia. Toisin sanoen moni meistä voisi harrastaa arkista hyötyliikuntaa huomattavasti enemmän kuin nykyisin.


Lyhyet työ- ja vapaa-ajan asiointi- tai huvittelumatkat olisi paitsi ympäristöystävällistä myös erinomaisen terveellistä taittaa omin lihasvoimin. Jo puolen tunnin reipas kävely tai pyöräily päivittäin myös lyhyemmissä pätkissä riittää kohtuukunnon ylläpitoon ja alentaa huomattavasti altistumista muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille, diabetekselle ja ylipainoisuudelle.


Tutkimuksissa arkiliikunnan on todettu myös kohentavan mielialaa erityisesti masennuspotilailla, vaikka kaikille muillekin tämä lienee vallan tuttua! Kansanterveyden kannalta olisikin suotuisaa, että etenkin vähemmän liikkuneet intoutuisivat pikemminkin juuri rauhallisesta, helposta ja halvasta arkiliikunnasta pysyvämmin kuin jostakin kovin äkkijyrkästä ja erikoisesta urheilulajista lyhyeksi aikaa.


Liikkumistavoillamme vaikutamme oman hyvinvointimme lisäksi tietysti myös muidenkin terveyteen: pakokaasut voimistavat ja lisäävät hengityselinsairauksia ja liikenteen melun on todettu lisäävän verenpainetta, hermostuneisuutta, masennusta, unettomuutta ja ärtyneisyyttä. Lasten olisi myös hyvä saada hyötyliikunnallisesti aktiivisia käyttäytymismalleja jo pienestä pitäen, jotta kouluterveydenhoidossa ja armeijassa todettu peruskuntotason lasku saataisiin hidastumaan. Hyvää hyvyyttään lapsiaan kuskaavat vanhemmat saattavat tehdä tahtomattaan karhunpalveluksen, mikäli arjen pienimuotoinen hyötyliikkuminen jää oppimatta.


Autoton hyötyliikuntapäivä omalla työpaikalla?


Kansainvälinen autoton päivä 22.9. voisi ollakin hyvä kimmoke haastaa oman työpaikan, koulun tai vaikka taloyhtiön väki terveelliseen arkiliikuntaan. Pistäkää pystyyn vaikkapa kilpailu eri osastojen kesken siitä, ketkä reippailevat eniten. Mutta ennen kaikkea, ottakaa autoton hyötyliikunta hyväksi tavaksi!



17.09.2003 Kristina Karppi



Lisätietoa internetissä:
Autottoman päivän sivut
Varsinais-Suomen Agendatoimisto


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy