Aina valmis! - ympäristön puolesta
Missä kasvaa luontoa kunnioittavia ihmisiä? Heitä nimittäin tarvitaan, jotta voisimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa asukkaat ajattelisivat muutakin kuin omien etujensa tavoittelua.
Selaillessani taannoin Partiojohtaja- lehteä, silmiini osui juttu, jossa keskusteltiin ympäristökasvatuksen luonteesta partiossa. Ympäristöasiat kokevat uutta nousukautta ja aktiivisuutta halutaan lisätä ympäristönsuojelussa ja kestävän kehityksen edistämisessä. Tämä onkin oikein tervetullut lisä nykyiseen toimintaan.
Vaikka olen ollut useita vuosia mukana partiossa, mieleeni ei ollut vielä juolahtanut, että ympäristöasiat voisivat olla oma erillinen osansa toimintaa. Huolimatta siitä, että ympäristökasvatusta painotettaisiin yhä enemmän, sisältyy mielestäni luonnonsuojelu ja ympäristöstä huolehtiminen jo nyt omalla ainutlaatuisella tavalla partioon.
” Rakastaa ja suojella luontoa” sekä ” tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa” kuuluvat partiolaisten ihanteisiin ja niiden mukaan pyritään toimimaan parhaan mukaan. Kyseiset ihanteet kuuluvat mielestäni myös kestävän yhteiskunnan kansalaisille ja partio onkin hyvä apu näiden ominaisuuksien sisäistämisessä.
Miten sitten ympäristönsuojelu näkyy partiossa? Tähän asti kaikkein merkittävin juttu mielestäni on ollut se, että partiossa todellakin mennään luontoon. Jos ei nyt aivan joka tapaamisessa niin ainakin muutaman kerran vuodessa. Siellä saadaan kokea sekä auringonpaistetta kasvoilla että palelevia varpaita kumisaappaissa.
![]() Kuva: Juha Holopainen |
Ilman yhteyttä luontoon on vaikeaa ymmärtää esimerkiksi kierrätyksen merkitystä tai sitä, että jokapäiväinen leipä ei ole kaikille itsestäänselvyys. Siksi onkin tärkeää, että lapset pääsevät näkemään metsän elämää, kuin myös me isommatkin, ja pikkuhiljaa kehittyy vahva tunneside luontoon. Tämä side on tärkeä, jotta jaksaisimme toimia ympäristöystävällisesti yhteiskunnassa.
Luonnon arvostaminen johti minut opiskelemaan kestävää kehitystä. Myös Huomenta Suomen meteorologi Liisa Peltonen on sanonut partion vaikuttaneen hänen uravalintaansa. Monet tuttuni työskentelevät myös metsänhoito- tai sosiaalialoilla. Partiosta putkahtelee siis yhä useammin luontoa vaalivia ja yhteiskuntavastuullisia kansalaisia.
Kesällä 2004 järjestettiin Padasjoella suuri kansainvälinen leiri , jonne saapui yli 12 000 partiolaista. Koska ihmisiä oli näin valtava määrä, syntyi leirin aikana väkisinkin valtavat määrät erilaista jätettä. Toisin kuin usein eri massatapahtumissa, jätteet pyrittiin kierrättämään niin hyvin kuin mahdollista.
![]() Kuva: Miia Lempiäinen |
Tämä suuri leiri oli osoitus siitä, kuinka partiolaiset puhaltavat yhteen hiileen ja toimivat ympäristössä, ajattelemalla myös luontoa siinä sivussa. Toivon hartaasti, että omani ja mahdollisimman monien lapset saavat tulevaisuudessa kokea partion tuomat elämykset ja niiden kautta päästä kestävän kehityksen tielle.
Minna Teriö





