Saaristomeri
På svenskaIn English

Siipirikkona liikenteessä


Yleisimmät syyt lintujen loukkaantumisiin ovat liikenne, suuret lasipinnat ja voimajohdot. Jos törmäät luonnossa loukkaantuneeseen tai hylätyltä vaikuttavaan lintuun, mieti ensin onko se todella avun tarpeessa. Mikäli päädyt siihen, että eläin todella tarvitsee apua, ota se talteen tai ilmoita siitä tarpeen mukaan esimerkiksi poliisille, eläinsuojeluyhdistykseen, eläinlääkäriin tai palokuntaan.

Hoitoa tarvitseva eläin on usein kylmissään ja sille tulisi tarjota lämpöä. Syöminen ja juominen ei ole yleensä ensisijainen asia, mutta ensiapujuomaksi sille voi koittaa tarjota tippaa sokeripitoista limonadia, esimerkiksi Coca-colaa. Loukkaantuneiden  lintujen kanssa tulee kuitenkin muistaa, että niillä on terävät kynnet ja voimakkaat nokat, joilla saa uskomattoman pahaa jälkeä aikaiseksi, jos ei osaa olla varuillaan.


Virta vie Heinolaan - linnutkin


Suomessa on myös kaksi lintuhoitolaa joiden tarkoitus on kuntouttaa loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja ja palauttaa ne takasin luontoon. Heinolan lintutarha on toinen niistä. Se sai alkunsa, kun Heinolan kaupungin työnjohtaja Anthony Bosley vuonna 1963 lahjoitti kaupungille erilaisia papukaijoja. Noista päivistä lintutarhan toiminta on laajentunut melkoisesti.

Nykyään lintutarhat koostuvat kahdeksasta rakennuksesta, joista neljässä linnut ovat yleisön nähtävillä ympäri vuoden. Lintutarhalle tulee vuosittain hoitoon yli 200 yksilöä, joista pystytään palauttamaan luontoon noin 30-40-prosenttia. Ne linnut, jotka eivät tulisi toimeen luonnossa, mutta pystyvät elämään tarhalla itsenäistä elämää, jäävät sinne hoitoon.

Heinolan lintutarhat on suosittu matkailukohde Heinolassa, siellä käy vuosittain yli 100 000 kävijää ja se on Päijät-Hämeen toiseksi suosituin matkailukohde. Yksi syy suureen suosioon on se, että tarhalla vieraileminen on maksutonta.

Viimeisin erikoinen vieras lintutalolla on harvinainen mustajoutsen, jota tavataan Euroopassa vain tarhaoloissa tai tarhakarkureina. Kyseinen yksilö oli ilmeisesti harhautunut muuttoreitillään Etelän sijasta Pohjoiseen ja pysähtyi Hartolan Tainionvirtaan lepäämään vajaan viikon päiviksi. Arvioiden mukaan lintu joutui ketun hyökkäyksen kohteeksi. Lintu päätyi eläinlääkärin kautta Heinolan lintutarhalle hoitoon, mutta ketun aiheuttamat vammat olivat kuitenkin liian vakavat ja lintu menehtyi.


Sini Kosonen



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy