Hiljaisuudesta vetovoimatekijä
Hiljaisuus halutaan ottaa entistä paremmin huomioon maa-alueiden käytön suunnittelussa.
Hiljaiset alueet, joilla voi rauhassa kuunnella luonnon ääniä, ovat koko ajan vähentyneet. Tulevaisuudessa teiden ja tehtaiden pauhu yltää joka kolkkaan, ellei meluun kiinnitetä erityishuomiota kaavoitusvaiheessa.
Meluvapaitten vyöhykkeiden luominen kiinnostaa myös virkistysmielessä. Alueen imagon ja matkailun kannalta hiljaisuus voi olla vetovoimatekijä.
Satakunnassa on meneillään pilottiselvitys, jonka tarkoituksena on luoda työkaluja hiljaisten alueiden kartoittamiseen jo kaavoitusvaiheessa.
Hiljaisuus koetaan myös uhkana
Satakunnan pilottihanketta vetävä projektikoordinaattori Päivi Karvinen kertoo, että jotkut mieltävät hiljaisuuden vaalimisen uhaksi.
- Vastaan on tullut sellaisia reaktioita, että mitä hittoa: Satakunta hiljenee muutenkin. Hiljaisuus ymmärretään silloin ikään kuin elämisen ja toimeliaisuuden vastakohtana.
- Itse olen sitä mieltä, että jos hyvin käy, niin asia toimii toisinpäin. Vasaran alla olevat kylät voivat ammentaa hiljaisuudesta itselleen uusia elämänmahdollisuuksia. Elämysmatkailulta ja asumiselta voidaan tulevaisuudessa hakea luonnonhiljaisuutta ja rauhaa kasvavissa määrin, pohtii Karvinen.
Päivi Karvinen kertoo, että toinen kielteisiä ajatuksia herättänyt näkökulma hiljaisuuden tutkimiseen on ollut pelko siitä, että taas ollaan tekemässä uutta Naturaa ja uusia rajoituksia maanomistukseen.
- Väki kokee, että rajoituksia on tarpeeksi muutenkin. Tällä hetkellä hiljaisuuteen liittyviä rajoituksia ei ole kirjattu lakiteksteihin, eikä tällaista ole vähään aikaan tulossakaan. Uskon, että tästä hankkeesta ja hiljaisuuden edistämisestä seuraa enemmänkin mahdollisuuksia kuin yksipuolisesti uhkia.
Hiljaisuuden tutkimus edistyy
Ensimmäiset hiljaisten alueiden selvitykset valmistuivat Suomessa vuonna 2002. Tämän vuoden loppuun mennessä saadaan päätökseen Satakunnan pilottihanke, jonka rahoittajana ovat ympäristöministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.
Satakunnan hankkeen tarkoituksena on kehittää hiljaisten alueiden kartoittamiseen soveltuvia menetelmiä erityisesti maakuntakaavoituksen tarpeisiin. Siinä käydään hiljaisuusteemaan liittyvää vuoropuhelua eri tahojen kesken, selvitetään Satakunnan hiljaiset alueet sekä kootaan saatujen kokemusten perusteella aiheeseen liittyvä ohjeisto.



