Jätteet vainoavat eläviä
”En tiedä mitä teen jos maapallo hukkuu nukkuu kuin unta ruususen / En tiedä mihin meen jos maapallo hukkuu paskakerrokseen […] Miten röyhkeän pöyhkeä on ollut ihmiskunta ja minkä siitä palkakseen saa / Tuhon tuomista, huomista painajaisunta ja jäljelle jää vain poltettu maa”.
Näin lauloi Leevi and the Leavings 1990-luvun alussa ikään kuin kiteyttäen useita modernisaation ja
nykyisen riskiyhteiskunnan teemoja: nykyhetken unelmat
muuttuvat huomisen painajaisiksi.
Leevi and the Leavingsin sanoman voi ilmaista toki vähemmän runollisesti, sovinnaisemmilla kielikuvilla. Länsimainen modernisaatio on tarkoittanut teollistumista ja tuotannon kasvua Tämä on ollut oleellinen osa länsimaiden vaurastumista: tuotteiden standardoitu ja massoittainen valmistaminen. Tehdaspiippu on noussut viime vuosisatojen symboliksi.
Kuitenkin samalla kun eliitit juhlivat sellaisia arvoja kuin ”edistys”, ”kehitys” ja ”sivistys”, modernisaation pimeät puolet koettiin tehdaskaupunkien slummeissa. 1800-luvulla Englanti oli ehtinyt teollisessa kehityksessä pisimmälle, mikä korreloi työläisten kurjuuden kanssa: ihmiset elivät likaisen veden ja ilman keskellä, samalla kun sukupuolitaudit ja kolera levisivät epidemian tavalla.
Sittemmin vauraus levisi Englannin lisäksi muuallekin – kuin myös lika. Jätteistä tuli ikään kuin vaurauden likainen kaksoisolento, joka seurasi sitä joka puolelle. Vaikka jätteitä yritettiin tehdä näkymättömäksi, puskivat ne pintaan joka puolella. Kehitys ei ollut kaikille kehitystä, vaan likaa, saastetta ja kuolemaa.
Antropologi Mary Douglasin mukaan saaste ja lika merkitsivät kulttuurille vain asioita, jotka ovat väärässä paikassa. Tomaatti lautasella on ruokaa, mutta lattialla se merkitsee jotakin siivottavaa. Homejuusto on suurta herkkua, mutta hedelmissä home merkitsee roskakoria. Ajatuksen mukaan mikään itsessään ei ole hyvää tai pahaa, vaan ne muodostuvat hyviksi vasta kun asemoidaan kulttuurissa.
Mutta samalla lialla on muitakin ulottuvuuksia, koska sillä on suoria yhteyksiä tarttuviin tauteihin. Tietyt tauteja aiheuttavat bakteerit asuvat liassa, mikä aiheuttaa ihmisille ongelmia. Laajemmin tätä voidaan ajatella yhteiskunnallisella tasolla: länsimaat tuottavat valtavia määriä roskaa, joka pitää kuitenkin sijoittaa jonnekin. Vaikka lika ja saaste olisivat vain ”asioita väärässä paikassa”, tunkevat ne inhottavalla ja vaarallisella tavalla ihmisten arkeen hajuina, näkyminä ja tauteina.
Kulttuurintutkija Joost van Loon on esittänyt, että jäte on muistutus modernisaation hinnasta. Modernit yhteiskunnat ovat jo yli vuosisadan ajan yrittäneet keksiä paikkoja, minne jätteet pistetään, jotta nämä ikävät sivutuotteet olisivat poissa näkyvistä; ”poissa silmistä, poissa mielestä.” Mutta käytännössä jätteet ovat ikävällä tavalla palanneet joko imeytymällä maaperään tai esimerkiksi kulkeutumalla ruokaketjuun ja siten takaisin ihmisiin.
Jätettä voi ajatella kuin luonnon kostona, kummitteluna ihmistä kohtaan. Jätteet ovat vainoava haamu modernisaation kuolonuhreista, jotka palaavat vainoamaan elävien elämää – Joost van Loon onkin verrannut jätteitä zombeihin, jotka nousevat haudan takaa vainoamaan!
Monesti sci-fi- ja kauhuelokuvat käsittelevät juuri tätä ihmisen, luonnon ja teknologian ongelmallista suhdetta. Modernin ajan keskeinen myyttinen hahmo on tässä mielessä Frankensteinin hirviö.. Tarinassahan ihminen (tiedemies) yrittää saattaa haltuunsa luonnon voimat ja tuottaa niiden avulla elämää. Kuten tiedämme tämä onnistuu, mutta eräänlaisena filosofisena opetuksena tiedemies huomaa, ettei elämää tai luontoa voi hallita; se on jotakin liian monimutkaista, ihmisen ylittävää. Frankensteinin hirviö palaa luojansa luokse tätä vainoamaan aivan kuten muut modernisaation ja ihmisen luomisinnon jätteet palaavat meitä kiusaamaan.
Huomattavaa onkin, että Mary Shelley kirjoitti Frankenstein-teoksen keskellä orastavaa teollista kulttuuria vuonna 1818.
11.5.2004 Jussi Parikka
Lisätietoa Internetissä:
