Kestävä rakentamattomuus

Suomalaisille kestävä rakentaminen merkitsee kierrätystä ja energian säästöä. Molemmat ovat toki merkittäviä asioita ympäristöllemme, mutta kertovat myös siitä yltäkylläisyydestä, jonka keskellä elämme. Meidän ei tarvitse miettiä, rakentaako vai eikö rakentaa, vaan ainoastaan sitä, miten rakennamme.

Kun samaa ongelmaa pohtii maailman- laajuisessa perspektiivissä, huomaa että todellista kestävää kehitystä olisi olla rakentamatta.

Ekologisesti kannattavinta taitaisi olla asua neuvostotyylisissä superlähiöissä, joissa palvelut ja jätehuolto olisi helppo järjestää. Harva kuitenkaan muuttaisi tällaiseen taloon ilman pakkoa. Neuvostoliitossa niihin muutettiin pakon lisäksi siksi, että niistä löytyi keskuslämmitys ja lämminvesi. Internetyhteys ja plasmatelevisio eivät taitaisi riittää houkuttimiksi nykysuomalaisille.

Rakentaminen kuormittaa ympäristöä monella tavalla. Materiaalit pitää valmistaa jostain ja jollain energialla. Mahonkiset parketit ovat omaa luokkaansa, kun tarkastellaan ekologisia selkäreppuja. Ne tuhoavat uhanalaista sademetsää, ja niiden kuljettamiseen tänne Pohjolaan kuluu tuhottomasti energiaa.

Toisaalta suomalainen mäntylautakaan ei ole täysin ongelmaton ratkaisu. Kaadettiinko puu kenties kiistanalaisesta vanhasta metsästä?

Rakennustarvikkeiden kuljettaminen, pystytys ja viimeistely kuluttaa energiaa, josta suuri osa saadaan öljystä. Maalit, tapetit, lattiamuovit ynnä muut sisältävät myös runsain määrin epäilyttäviä kemikaaleja, joista osa on todistettavasti haitallisia ja loppujen vaikutukset eivät vielä ole selvillä.

Taloa on Suomessa myös lämmitettävä jollain tapaa. Valittavana on vaihtoehtoja ydinsähköstä puuenergiaan, mutta energiaa kuluu väistämättä joka tapauksessa. Ja yleensä sitä enemmän, mitä suuremmasta lukaalista on kyse. Ja suomalaisethan eivät missään kopeissa suostu asumaan!

Suomessa pidetään alle kymmenen neliömetrin asuinpinta-alaa per henkilö jo hyvin pienenä, mutta monessa muussa maassa se olisi ruhtinaallista. Samassa tilassa asuisi koko suurperhe.

Suomalainen katukuva myös vanhenee nopeasti. Jos kauppakeskusta ei uudisteta parin vuoden välein, se uhkaa jäädä vanhanaikaiseksi. Raisioon 2001 perustettu Kauppakeskus Mylly on ilmeisesti huolissaan imagostaan, sillä nyt sen kylkeen on tarkoitus rakentaa uusi ja uudistettu ostoskeskus. Ei enää Mega vaan jo Hyper kauppakeskus. Ja keskustojen kaupat sen kuin näivettyvät, jäävät ilman käyttöä ja kuluttavat lämmitysenergiaa tyhjillään.

Rakentaminen on jännittävää, mediaseksikästä, luovaa ja omaa persoonaa ilmentävää toimintaa, mutta onko se aina tarpeellista. Pitäisikö välillä jättää rakentamatta?

2.11.2005 Tiina Sandberg
Kuva: Kirsikka Kemppi


Lisätietoa internetissä:
Tampereen kaupungin ekotallaajan opas/ asuminen