Saaristomeri
På svenskaIn English

Kierrätysmuovipullot pantillisiksi vuoden alusta


Tämän vuoden alusta kevyitä ja pehmeitä kertakäyttömuovipulloja aletaan käyttää juomapakkauksina. Samalla pullot muuttuvat pantillisiksi.  Kierrätysmuovipullojen käytön lisääminen johtuu veromuutoksesta. Pulloilta poistuu lisävero, minkä jälkeen valmistajille tulee edullisemmaksi käyttää niitä. Myös tölkkien lisävero poistuu, joten niidenkin käyttö kasvaa.

Kierrätysmuovipulloja ei käytetä uudestaan sellaisenaan vaan niistä kerätään talteen muovi uusiokäyttöä varten. Pulloista saatavasta materiaalista valmistetaan uusia muovipulloja tai muita muovipakkauksia.

Koska kierrätysmuovipullojen kokoa ja muotoa ei ole säädelty kovin tarkkaan, pullot voivat olla hyvin erinäköisiä. Ne kuitenkin tunnistaa panttimerkinnästä jolloin niistä maksetaan pantti, pullon koon mukaan 10, 20 tai 40 senttiä.

PALPA eli Palautuspakkaus Oy on tehnyt sopimuksen kierrätysmuovipullojen jatkokäsittelystä kotimaisen Kauko-Telko Oy:n ja saksalaisomisteisen Ruotsissa toimivan Cleanawayn kanssa. Uudistuksen tavoitteena on helpottaa kierrätystä. Yhä useammin kaikki neljä pantillista juomapakkausta: uudelleen käytettävä muovipullo, lasipullo, tölkki ja kierrätysmuovipullo voidaan palauttaa samaan automaattiin.

Uudistuksella vaikutuksia myös ympäristöön


Myös ympäristöä ajatellen uudistus on kannattava, sillä ennen PET-muovista valmistetut kertakäyttömuovipullot menivät kaatopaikalle. Ympäristösuojelijat tosin kannattavat edelleen uudelleen täytettävien pullojen käyttöä. Ne voidaan käyttää uudestaan sellaisenaan, muoviset noin 18 kertaa ja lasiset jopa 40 kertaa.

Tölkkien palauttaminen on ympäristön kannalta hyvin tärkeää. Alumiinitölkit sulatetaan ja alumiinista tehdään uusia tölkkejä. Prosessissa kuluu vain 5% siitä energiasta, joka kuluu ensimmäisen tölkin valmistamiseen.

Tutkimusten mukaan kuluttajat ottavat uudet kierrätysmuovipullot vastaan positiivisesti ja niitä pidetään ympäristöystävällisinä. PALPA:n teettämän kyselyn mukaan vastanneista 83 prosenttia arvioi kierrättävänsä uudet kertakäyttöpullot sataprosenttisesti.

Suomessa pullojen ja tölkkien palautusprosentti on maailman korkeimpia. PALPA:n mukaan vuonna 2006 pullojen palautusprosentti oli 98.3 ja tölkkien 86. Korkea palautusprosentti johtuu ennen kaikkea juomapaukkauksista saatavasta pantista.

PALPA eli Palautuspakkaus Oy on juomateollisuuden ja kaupan keskusliikkeiden omistama organisaatio, jonka tehtävänä on huolehtia pullojen ja tölkkien kierrätyksestä ja sen edistämisestä.


Eveliina Jokijärvi

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy