FIN-MIPS valmistumassa
Suomi on ensimmäisenä maana maailmassa tutkinut liikenteen infrastruktuurin vaikutuksia ympäristölle. FIN-MIPS Liikenne -tutkimuksessa kävi ilmi, että rakentaminen kuluttaa luultua enemmän uusiutumattomia luonnonvaroja.
FIN-MIPS Liikenne tutkimuksessa analysoitiin liikenteen aiheuttamaa ympäristökuormitusta MIPS-menetelmällä. Laskennan tulokset kertovat, paljonko luonnonvaroja kuluu tietyn palvelun tai toiminnan elinkaaren aikana suhteessa saavutettuun hyötyyn. Ekotehokkuustutkimuksen tulos oli yllätys myös sen tekijöille.
- Arvioimme ennakkoon, että infrastruktuurin osuus luonnonvarojen käytöstä tulee olemaan merkittävää, mutta emme olisi välttämättä odottaneet näin korkeita lukuja, toteaa tutkimuksen johtaja, dosentti Arto Saari.
FIN-MIPS Liikenne -selvityksessä tarkasteltiin liikenteen ja sen tarvitseman infrastruktuurin kuluttamia luonnonvaroja suhteessa kuljetettuihin henkilö- ja tonnikilometreihin.
Eniten kuluu uusiutumattomia luonnonvaroja
Tutkimuksessa otettiin perinteisesti tarkasteltujen päästöjen ja energiankulutuksen rinnalle myös uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus. Ensimmäistä kertaa toteutettu tutkimus paljasti, että tie- ja rautatieliikenteen uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksesta yli 90 prosenttia syntyy infrastuktuurista.
- Infrastruktuurin korkea uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus kertoo, että liikenneväylien rakentaminen on aina voimakasta puuttumista luonnonympäristöön, selittää tutkimuksen koordinaattori Michael Lettenmeier.
Liikenteen vaatimat rakenteet vaikuttavat usein myös paikalliseen veden kulutukseen ja virtaamiin.
- Heinäkuun 2004 Etelä-Suomen laajojen tulvien taustalla olivat kasvava asfaltoitujen pintojen määrä ja vesistöjen säännöstely. Jälkimmäinen aiheuttaa niin ikään ongelmia esimerkiksi loma-asukkaiden ja kalojen ympäristöön eri puolella Suomea, muistuttaa Lettenmeier.
Kansainvälinen kiinnostus heräsi
FIN-MIPS -tutkimus on kattavuudeltaan maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Siitä on kiinnostuttu myös Wuppertal-instituutissa, jossa koko MIPS-käsite on kehitetty. Myös ranskalainen Factor 10 -instituutti odottaa tuloksia mielenkiinnolla.
Tutkimus jatkuu vuoden 2005 loppuun. Tänä aikana tutkimuksen tulokset yleistetään niin, että ne soveltuvat myös yritysten ja yhteisöjen käytettäviksi. FIN-MIPS tulokset auttavat hahmottamaan tuotteiden ja palvelujen ympäristökuormituksia, sekä vertailemaan eri vaihtoehtojen ympäristövaikutukisa.
21.9.2005 Tiina Sandberg
Lisätietoa internetissä:
Liikenteen ekotehokkuustutkimus
Heli Koskisen pro Gradu MIPSin ongelmakohdista



