Ympäristöystävällisempiä uutisia Keskisuomalaiselta
Sanomalehden tuottaminen sekä kuluttaa luonnonvaroja että aiheuttaa päästöjä. Yhden Keskisuomalaisen vuosikerran tuottamisesta syntyy 71,1kg hiilidioksidipäästöjä, levikki on yli 70 000 lehteä.
Sanomalehtikonserni Keskisuomalainen Oyj onkin herännyt ympäristöongelmiin. Konsernissa suunniteltiin vuonna 2007 ympäristöjärjestelmä, johon valittiin kolme keskeistä, toiminnan kannalta tärkeäksi katsottua ympäristönäkökohtaa, joiden kehittämiseen kiinnitetään erityishuomiota. Mukaan valikoituivat energian kulutus, materiaalien käyttö ja hiilidioksidipäästöt. Ympäristöjärjestelmää toteutetaan viidettä vuotta ja muutosta on saatu aikaan.
Energiankulutuksen vähentäminen
Energian kulutusta sekä sähkönä että lämpönä pyritään vähentämään 5% vuoteen 2011 mennessä. Sähkön osalta laskua oli vuoteen 2009 mennessä tapahtunut 31,5 kWh tuotettua sanomalehtitonnia kohti ja lämmön osalta laskua kulutuksessa oli tapahtunut 279 Mwh.
Kulutuksen laskuun ovat vaikuttaneet monet pienet muutokset, jotka on sovittu yhdessä konsernin kesken. Esimerkiksi valaistuksen osalta on suurelta osin siirrytty energiansäästölamppuihin. Valaistukset myös sammutetaan, kun tiloissa ei ole toimintaa ja tilapäisesti käytetyissä tiloissa on käytössä liiketunnistinlamput. Muita sisätiloissa tehtyjä toimenpiteitä on ikkunatuuletuksen kieltäminen ja tietokoneiden sekä muiden laitteiden sulkeminen työajan loputtua. Painon puolella tuotantokoneiden pysähdykset minimoidaan ja koneita huolletaan säännöllisesti.
Materaalien kulutukseen liittyvät toimenpiteet
Materiaalien kulutukseen lasketaan mukaan painoväri, painolevykemikaalit, toimistopaperi ja kaatopaikkajäte. Vuoteen 2009 mennessä toimistopaperin ja painolevykemikaalien käyttö oli laskenut hieman, kaatopaikkajättettä ja painoväriä taas syntyi enemmän kuin vuonna 2007.
Painovärin käyttöä pyritään edelleen laskemaan esimerkiksi käyttämällä enemmän kierrätyskuidusta valmistettua paperia, joka imee vähemmän väriainetta. Painoissa pyritään siirtymään myös kemiavapaisiin painolevyihin.
Toimistopaperin ja kaatopaikkajätteen vähentämiseen pyritään mm. varmistamalla, että jokaisessa toimipisteessä on kierrätysjärjestelmä ja työntekijöitä on koulutettu kierrättämiseen sekä käytännön että asennekasvatuksen osalta. Henkilökohtaisista tulostimista on myös siirrytty keskitettyihin monitoimikoneisiin ja yksipuolisesta monistamisesta kaksipuoliseen.
Hiilidioksidipäästöt, kuljetukset ja liikkuminen
Hiilidioksidipäästöjen laskutavoite liikkumisen osalta oli 5% vuoden 2007 tasosta vuoden 2012 loppuun mennessä. Laskua vuoteen 2009 mennessä lehtien kuljetuksien ja rahtien osalta on tapahtunut 12,8%, henkilöstön osalta työmatkaliikenteessä jo 27,5%.
Kuljetuksen hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä autokalustolla on ollut suuri vaikutus. Konserniin hankitaan vain pienikulutuksisia autoja, tulevaisuudessa hybridejä. Myös uudet kuljetusyrittäjät sitoutetaan energiaystävällisiin autoihin.
Työmatkaliikenteessä muutosta on saatu aikaan mm. järjestämällä yhteiskyytejä päätoimipaikkojen välillä, suosimalla videoneuvotteluja aina kun mahdollista, suosimalla julkista liikennettä ja polkupyöräilyä lähimatkustamisessa. Tavoitteena on myös ollut järjestää Eco Driving-kurssi paljon matkustaville työntekijöille, mutta tähän tavoitteeseen ei olla vielä päästy.
Sanomalehtien kierrätys toimii
Keski-Suomen alueella sanomalehtipaperista kierrätetään 85%. Yhteen Keskisuomalaisen vuosikertaan kuluu 68,5kg paperia, josta 60% on kierrätyspaperia ja loput jätepuuta. Uusien sanomalehtien lisäksi kierrätetyistä sanomalehdistä valmistetaan mm. puhelinluetteloita. Kuitua voi kierrättää noin kolme kertaa ennen kuin se on liian lyhyt käytettäväksi.
Teksti Sari K.



