Elohopean vaarat
Kasveille, eläimille ja ihmisen elimistölle elohopea on aina hyödytön, suorastaan vaarallinen aine. Silti sitä voidaan hyödyntää hampaiden amalgaamipaikoissa varsin vaarattomasti.
Elokuussa 1989 nelihenkinen perhe Michiganissa kuoli oudoissa olosuhteissa. Kaikilla neljällä uhrilla oli vakavia kudosvaurioita keuhkoissa ja ruokatorvessa, mikä johdatti lääkärit pohtimaan syövyttävän kemikaalin osuutta kuolemiin. Myöhemmin poliisi löysi talon kellarista alkeellisen laboratorion, jota käytettiin hopean erottamiseen hammasamalgaamista.
Höyrynä ilmaan
Yksi uhreista työskenteli amalgaamitehtaalla ja varasteli osaa tuotteista. Kotona laboratoriossaan hän kuumensi amalgaamia haihduttaakseen elohopean, jotta voisi kerätä talteen jäljelle jäävän hopean. Elohopea haihtuu jopa huoneenlämmössä, joten erikoisia välineitä sen haihduttamiseen ei tarvittu. Prosessissa hajuton, väritön ja mauton elohopeakaasu meni kodin ilmastointiputkiin ja saastutti ilman elohopeamäärällä, joka oli 1500 kertaa tavallista määrää suurempi - taso joka varmuudella tappaisi kaikki elohopeakaasulle altistuneet.
Kaasun hengitys on vaarallisinta, sillä elohopeakaasu edetessään keuhkoihin ohittaa nopeasti keuhko-veri -vaiheen ja menee suureen verenkiertoon, jossa se voi häiritä veren kemiaa. Yksi veressä tapahtuva reaktio on vetyperoksidin aineenvaihdunnan kuona-aine hajoaminen peroksidaasi-entsyymin avulla.
Kun elohopea alkuaine menee verenkiertoon, se reagoi vetyperoksidin kanssa peroksidaasin ollessa mukana, tuottaen elohopeaIIoksidia ja vettä.
Jos tämä muutos elohopeaII:ksi tapahtuu tärkeissä kudoksissa, elohopeaII kationi voi denaturoida proteiineja muuttaa niiden muotoa, estää entsyymien toimintaa ja hajottaa solukalvoja. Kuolema on usein tulos hengityselinten tai munuaisten pettämisestä. Oireina elohopeamyrkytyksessä ovat muun muassa vapina, unettomuus, pahoinvointi, oksentelu, munuaisvauriot sekä kromosomimuutokset, joista voi aiheutua vakavia sikiövaurioita.
 |
Elohopea ravinnossa
Elohopean myrkyllisyys vaihtelee riippuen olomuodosta ja reitistä kehoon. Elohopeaa esiintyy luonnossa metallisena, epäorgaanisina suoloina sekä orgaanisina yhdisteina, esimerkiksi metyyli- ja etyylielohopeana. Kasveille, eläimille ja ihmisen elimistölle elohopea on aina hyödytön aine.
Epäorgaanisesta elohopeasta syntyy mikro-organismien vaikutuksesta metyyylielohopeaa, joka aiheuttaa suurimman riskin. Ravinnon mukana tulevasta epäorgaanisesta elohopeasta imeytyy noin seitsemän prosenttia, mutta metyylielohopeasta yli 90 prosenttia.
Sisävesikala suurin lähde
Ihminen altistuu elohopealle ympäristön ja ravinnon kautta, pääosin syömällä kaloja. Kalan elohopeapitoisuus lisääntyy iän myötä, koska elohopea kertyy elimistöön. Maitovalmisteiden ja lihan elohopeapitoisuudet ovat hyvin pieniä, mutta sisäelimissä ne voivat olla suuriakin. Kalan elohopeasta keskimäärin 90 prosenttia on metyylielohopean muodossa.
EU:n asetusten mukaan kalan syötävässä osassa elohopeaa saa olla korkeintaan 0,5 mg/kg. Joidenkin kalojen, esimerkiksi tonnikalan, puna-ahvenen, hauen ja ankeriaan osalta määrä saa olla 1,0 mg/kg. FAO:n YK:n ruoka- ja maatalousorganisaatio suositukset ovat jonkin verran pienemmät.
Amalgaami toimii toisin
Amalgaami on metalliseos, jota hammaslääkärit käyttävät reikien paikkaamiseen. Seos sisältää tavallisesti hopeaa, tinaa, kuparia ja sinkkiä liuotettuna juoksevaan elohopeaan. Jos elohopea kerran on niin myrkyllistä, miten sitä voidaan käyttää hampaiden paikkaukseen? Yllättävästi elohopea kiinteänä hammasamalgaamissa aiheuttaa hyvin pienen riskin. Koska elohopea ei ole liikkuvaa, edes suun rankat olosuhteet eivät aiheuta suurta riskiä potilaille.
Vaikka paikka irtoaisi ja sen vahingossa nielaisisi, se menisi suoraan ruuansulatuksen läpi ja poistuisi elimistöstä aiheuttamatta riskiä, rauhoittelee Amerikan hammaslääkäriyhdistys. Tosin jotkut eurooppalaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että amalgaamipaikoista liukenee pieniä määriä elohopeaa elimistöön ajan myötä. Niiden poistaminenkaan ei kuitenkaan ole aivan mutkaton ratkaisu. Kun hammasamalgaamia irrotetaan, se höyrystyy ja joutuu elimistöön.
 |
Elohopea historian havinassa
Historiassa elohopea ja sen vaarat on tunnettu pitkään. Jo foinikialaiset käyttivät elohopeaa värjäämiseen. Sitä kaivettiin kaivoksista, kunnes huomattiin että kaivostyöläiset kuolivat parin vuoden sisällä, vaikka työpäivää lyhennettiin koko ajan. 1500-luvulla rikostutkijat käyttivät elohopeaa sormenjälkijauheena, kunnes huomasivat sairastuvansa myrkytyksiin rikosten lisääntyessä. Tätä elohopean aiheuttamaa myrkytyssairautta kutsutaan merkurialismiksi.
Vaarallinen ympäristömyrkky
Nykyajan tunnetuin esimerkki akuutista ympäristöhaitasta on Japanin Minamata-lahden tapaus vuodelta 1952. Tällöin paikallinen kemian tehdas laski elohopeapitoista jätevettä merenlahteen saastuttaen kaikki kalat. Paikkakunnan kalaravinnolla eläneissä ihmisissä ja eläimissä puhkesi epidemian kaltainen hermostosairaus. Vuoteen 1980 mennessä 1300 ihmistä oli saanut myrkytyksen.
Elohopeaa ja sen yhdisteitä käytetään lämpömittareissa, elohopeakarkaisimissa, hammaspaikkamateriaalina, katulampuissa, elektrolyysikennoissa, ilmapuntareissa, hyönteis- ja rotanmyrkkynä, puun lahonsuoja-aineena sekä räjähdyselohopeaa aloiteräjähdysaineena.
16.02.2003 Anna Koivisto
Lähteet:
Zumdahl & Zumdahl: Chemistry 5th edition, Houghton Mifflin company, 2002.
Elintarvikevirasto: Riskiraportti - Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat, 2002.
