Saaristomeri
På svenskaIn English

Maailma täytyy kemikaaleistakemikaalit 01


WWF on lähtenyt kamppailuun ympäristöömme vyöryviä kemikaaleja vastaan. Vaikka teollisuus usein väittää aineiden olevan turvallisia kunnes toisin todistetaan, eivät monet EU:n kansalaiset jaa tätä huoletonta asennetta.

WWF aloitti kemikaalikampanjansa räväkästi. Aluksi tutkittiin tuiki tavallisten eurooppalaisperheiden veren kemikaalipitoisuus. Tutkimukseen ilmoittautuneiden suomalaisten vapaaehtoisten joukosta valittiin Korpelan perhe, josta testattiin 65-vuotias isoäiti, 41-vuotias äiti ja 14-vuotias tytär.

- Tulokset oman vereni ja muiden testiin osallistuneiden ihmisten veren kemikaalipitoisuuksista antavat esimerkkejä siitä, minkälainen vaarallisten kemikaalien cocktail ihmisillä on veressään. Toivon sen tiedon kannustavan päättäjiä äänestämään tiukan kemikaaliasetuksen puolesta, kertoi Korpelan perheen äiti, Ingrid Korpela, motiiveistaan tutkimukseen osallistumisesta.

Korpelasta oli käsittämätöntä, että hänen oli matkustettava ulkomaille saadakseen tietää verensä kemikaalipitoisuus. Suomen sosiaali- ja terveysministeriö kun otti kokeisiin tiukan kannan ja katsoi niiden täyttävän erillisen lupamenettelyn vaativien lääketutkimusten tunnusmerkit. Vaadittujen lupien hakeminen olisi vienyt paljon aikaa, eikä luvan myöntämisestä ollut varmuutta, joten kokeet suoritettiin Brysselissä.


Ei puhtaita tuloksia


Kesäkuun alussa otettujen verikokeiden tulokset valmistuivat lokakuussa. Vaikka Suomalaiset voivat ajatella maamme sijaitsevan kaukana Euroopan saasteista, ei se ole suojannut meitä kemikalisaatiolta. Suomalaisnäytteistä löytyi tyypillinen määrä kemikaaleja.

- Tuloksemme pysäyttävät, sillä käytössä olevista kemikaaleista analysoitiin vain tuhannesosa, ja silti veressämme oli haitallisia kemikaaleja. Yksikään niistä ei kuulu sinne! kommentoi Ingrid Korpela nähtyään verikokeensa tulokset.

Äitinä häntä huolestutti eniten se, ettei hän voi omilla elämäntapavalinnoillaan suojata tytärtään kemikaaleilta.


EU:n uusi kemikaaliasetus


WWF:n toiminta kemikaalien suhteen ei jäänyt pelkäksi puheeksi, vaan järjestö keräsi Euroopan parlamentille luovutettuun adressiin yli 160 000 EU-kansalaisen nimikirjoitukset. Unionin päättäjiltä odotetaan tiukkaa suhtautumista kemikaaleihin, eikä valmisteilla olevaa asetusta saisi vesittää kompromisseilla.

- Kansalaiset ovat huolissaan kemikaalien yhteyksistä terveyshaittoihin, kuten allergioihin, syöpiin ja hormonihäiriöihin. Tutkijat yhdistävät esimerkiksi miesten sperman laadun heikkenemisen ja kasvavat rintasyöpäluvut kemikaaleihin, summasi Suomen WWF:n suojelupäällikkö Jari Luukkonen.

Hän jatkoi kertomalle, että vaarallisia edelleen käytössä olevia kemikaaleja on löydetty huolestuttavan runsaasti myös luonnosta. Luukkonen piti uutta kemikaaliasetusta Euroopan päättäjille annettuna mahdollisuutena reagoida kansalaistensa huolestumiseen.

- EU:n kemikaalilainsäädäntö niin kutsuttu REACH, on tulossa toiselle käsittelykierrokselle. Ota yhteyttä Suomen Eu-edustajiin ja kerro heille mielipiteesi kemikaaleista!. kehottaa Luukkonen.


5.11.2005 Tiina Sandberg


Lisätietoa internetissä:
Europarlamentin suomalaisjäsenet 


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy