Saaristomeri
På svenskaIn English

Koroisten LUMOa
SL380573
Koroisten päärakennus

Varhaiskeskiaikainen Koroinen oli piispankaupunki ja kauppakeskus Aurajoen ja Vähäjoen yhtymäkohdassa vain kivenheiton päässä nykyisestä Turun keskustasta.

Vanhan piispankirkon raunioiden läheisyydessä oli raunioitumassa myös kappale lähihistoriaa, kun vielä muutama vuosikymmen sitten toimineen piispan virkatilan kulttuurihistorialliset rakennukset yksi toisensa jälkeen olivat luhistumassa. Koroisten tilan elävöittäjäksi kehiteltiin LUMO, luonnonmateriaalipankki, jonka tarkoituksena on Aurajoen varren miljöön elvyttäminen uuteen toiminnalliseen kukoistukseen.


Luonnonmateriaalit saataviksi verkkopankista


LUMO-projektin tavoitteena on herättää kiinnostusta ja innostusta luonnonmateriaalien käyttöön sekä ohjata ihmisiä ympäristöystävällisempiin valintoihin. Koroisten tilan rakennuksia korjataan ja entisöidään paraikaa. Turun kaupunki on jo kunnostanut tilan vanhan päärakennuksen katon ja huonokuntoista, 1920-luvulta peräisin olevaa karjatalousrakennusta suunnitellaan neuvonta- ja näyttelytiloiksi, jossa voitaisiin järjestää perinnerakentamiseen ja luonnonmateriaaleihin liittyviä lyhytkursseja. Tiloihin tulee myös varastoja.

Luonnonmateriaalipankki on osittain eräänlainen verkkopankki. Se sisältää tuote- ja käyttötietoja luonnonmateriaaleista, sekä yhteystiedot niiden tuottajista ja saatavuudesta. Tarkoituksena on, että materiaalipankista ja sen oheistoiminnoista kehittyisi alueelle pysyviä toimintamuotoja, jotka elävöittäisivät paikallisuutta ja kestävää kulttuuria Aurajoen kulttuuri- ja kansallismaiseman suojelussa ja hoidossa.

Kulttuuripolusto monipuolistaa virkistysmahdollisuuksia


Vuoteen 1962 asti Koroisten tilan 30-päinen lypsykarja laidunsi ja hoiti Aurajokimaisemaa. Nykyään peltojen halki kulkee lehmipolkujen sijaan kevyenliikenteenväylä Vähäjoen ylittävältä sillalta Halistenkoskelle saakka. Myös jokirannan rikkaruohoa työntävä vanhan lehmipolku raivataan auki kulttuurimaisemapoluksi, jolloin Luonnonmateriaalipankin yhteyteen perustettava kahvila toimisi myös levähdyspaikkana jokivarren kulkijoille. Tavoitteena on, että Turun linnan tienoilta lähtevä Aurajokireitistö ulottuisi tulevaisuudessa aina Liedon Vanhalinnaan asti. Se mahdollistaisi lähiluonnon virkistyskäytön monipuolistumisen ja edesauttaisi sekä perinteiden säilymistä, että uuden kulttuurin syntymistä.

Koroinen sipulipenkkiPuutarhaviljelyllä on pitkät perinteet Koroisilla


Aikanaan Piispan virkatilana tilan odotettiin tuottavan ja huolehtivan osaltaan Piispan ylläpidosta, joten karjanrehun ja viljan lisäksi tilalla viljeltiin myös vihanneksia.

Viimeinen seurakunnan vuokralainen perusti ryhmäkasvien pikkutaimia kasvattavan Koroisten Puutarhan ennen kuin Turun kaupunki pakkolunasti maat. Yritys siirtyi Lietoon ja Koroisten kasvihuoneet jäivät pitkäksi aikaa tyhjilleen, kunnes ne purettiin kaupungin toimesta talvella 2006. LUMO-projekti aikoo jatkaa perinteitä ottamalla vanha kasvihuonealue kokeilevan puutarhasuunnittelun käyttöön.

Jokivarren elävää elämää


Koroistentien päässä, pienessä punaisessa talossa aivan Aurajoen rannalla asuu nykyään Turun AMK:n Kestävän Kehityksen opiskelijoita. Alun perin talo rakennettiin piispan virkatilan aitan hirsistä tilan työtekijöiden asunnoksi, mutta on nyt valjastettu ekoasumisen yhteisöksi, jossa asutaan ympäristön ehdoilla. Kuivakäymälän saatuaan talo odottelee seuraavaksi aurinkopaneeleita katolleen.

Ekotalon vieressä hehtaarin peltotilkulla kasvaa luomuruokaa, jota ensimmäisen vuoden keke-opiskelijat viljelevät osana opetussuunnitelmaa. Satoa saadaan syksyisin runsaasti. Nykyään nähtävissä olevat 1200-luvun piispankirkon kiviperustukset sekä valkoinen muistoristi historioineen kietoutuvat lumoavasti osaksi elävää nykypäivää, jota LUMO-projekti rikastuttaisi vielä entisestään.

Päivi Simi
Kirjoittaja on kestävän kehityksen opiskelija

Kuvat: Ruusa Löytty ja Ella Santaluoto

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy