Kurpitsa kasvaa Koroisilla
Kestävän kehityksen ekotaloa Turun Koroisilla asuttaa tällä hetkellä neljä opiskelijaa. Siellä myös kasvaa ekologisen viljelyn kurssin satoa. Mitä Koroisten taloon tällä hetkellä kuuluu?
Koroisten talo vuokrattiin kestävän kehityksen koulutusohjelman käyttöön keväällä 2000. Siitä lähtien sitä on kunnostettu aina tarpeen vaatiessa. Viimeksi valmiiksi on saatu sauna, sekä hieman myöhemmin ekologinen patterilämmitysjärjestelmä. Kivipatterit ikävä kyllä osoittautuivat liian suuriksi, joten lämmitysteho on vielä hieman heikko.
Koroisten pellot sen sijaan ovat parantuneet. Tänä vuonna kestävän kehityksen opiskelijat viljelevät kurpitsaa, perunaa, papuja, retiisiä sekä moni muita kasviksia. Kaikki kasvikset kasvavat luomuna, ilman torjunta aineita. Kesä- ja heinäkuussa viljelyksistä huolehtii Jyri Sucksdorff, joka on yksi talon asukkaista.
Koroisilla ei tylsisty
Jyri kertoo asuneensa ennen yksiössä Helsingissä, joten asuminen Koroisilla on erilainen kokemus.
– Koroisilla ei ole koskaan hetkeä, jolloin ei olisi mitään tekemistä. Aina löytyy jotain pientä korjattavaa. Talossa on myös mukavan tilavaa, sillä tänne mahtuu yöpymään kavereita välillä kauempaakin, Jyri kertoo.
- Piha on myös todella iso ja käyttökelpoinen. Siellä voi grillata, taikka vain oleilla kesäisin. Myös taloon kuuluva navetta on käytössä, sillä sieltä löytyvät pyykkitilat sekä treenitilaa. Talon vieressä virtaa joki, jossa näkee usein kalastajia. Joessa voi myös kesäisin käydä uimassa, erityisesti nyt kun sauna on valmis.
![]() |
– Paras ratkaisu sähkön säästämiseksi olisi talon parempi eristys. Ikkunat vuotavat, mutta niitä ollaan onneksi tulevaisuudessa kunnostamassa, Jyri miettii.
Epäekologista on myös jätevesihuolto, joka on vinksallaan. Talo aiotaan liittää kuitenkin lähiaikoina kunnalliseen jätevesihuoltoon, ja tilanne paranee. Juomavesi asiat hoituvat oman kaivon avulla, jossa on vettä riittänyt tänä keväänä.
Autiotaloon uutta elämää
Tulevaisuuden rakennuskohteita löytyy, niin omia kuin ammattikorkeankin.
– Viereistä autiotaloa kaavaillaan Turun ammattikorkeakoulun yhteiseksi rakennusprojektiksi. Se on mahdollista kunnostaa asuttavaan kuntoon. Tuosta talon vierestä pitäisi kenties purkaa vanha lahonnut vaja, Jyri miettii.
- Koroisten talon yhteydessä voisi puuhata vielä enemmän kestävän kehityksen koulutusohjelman puolelta. Nyt täällä on ekologisen viljelyn kurssi, mutta myös muita kursseja voisi pitää täällä. Taloon kuuluvassa navetassa olisi tilaa tunneille.
Taloa siis rakennetaan pikku hiljaa, ajan kanssa, paremmaksi. Kaunis paikka joka tapauksessa on. Pieni maalaistalo sijaitsee parin kilometrin päässä Turun keskustasta, aivan joen rannalla.
18.6.2004 Anna Koivisto




