Touhukas kesä Koroisilla
Koroisilla siivottiin talkoovoimin 3.5.2011
Oransseihin liiveihin pukeutuneet Turun Ammattikorkeakoulun työntekijät ja opiskelijaharjoittelijat keräsivät roskat kevyenliikenteen väylän varrelta, Rautatiesillalta aina Halistenkoskelle asti. Roskaa ja romua löytyi alueelta säkeittäin. Lisäksi Koroisten tilan pihapiiristä siivottiin risuja ja haravoitiin runsaasti lehtiä. Talkooporukalla tarjoiltiin Koroisilla maittava, vegaaninen lounas sekä talkookahvit. Tempaus liittyi Turun ja Tampereen kaupunkien siivoustempaukseen, jonka tarkoituksena on saada kaupunkien työntekijät mukaan kevätsiivoukseen. Turussa tempauksen johtohahmona toimii kaupunginjohtaja Aleksi Randell. Aiemmin keväällä opiskelijoiden siivoustalkoissa pihapiiristä purettiin vanha, vaarallinen vaja.Kesän lähestyessä ja ilmojen lämmetessä myös muu toiminta Koroisilla lisääntyy. Toukokuun puolessa välissä pellolle istutetaan luomukasviksia. Ekologisen viljelyn kurssi on osa ensimmäisen vuoden kestävän kehityksen opintoja Turun Ammattikorkeakoulussa. Koroisten tilasta huolehtivat kesäaikana opiskelijaharjoittelijat Omar ja Saara. Ekologisesta viljelystä Koroisilla kirjoitetaan myöhemmin lisää juttuja Vihreän Polun sivuille, kunhan viljely pääsee kunnolla vauhtiin.
Koroisten tilalla toimivat myös ProNatMat- hanke ja Lumo-keskus, jotka keskittyvät luonnonmateriaaleihin ja niiden entistä tehokkaampaan hyödyntämiseen. Kevään ja kesän tapahtumissa on luvassa mm. risuaskartelua, villavärjäystä ja ruokorakentamista. ProNatMat - hankkeessa ovat harjoittelussa keke-opiskelijat Antti ja Katri.
Tulevia tapahtumia Koroisilla
16.-22.5 Kansainvälinen työleiri Koroisilla
18.5. Pentti Alangon luento Koroisilla (englanniksi)
3.-4.6. Villivihannes- ja hapatuskurssi
6.-8.6 Koroisten kaupunginosaviikko
8-17.8. Permacultura Design Course
20.8. Koroisten Kyläjuhlat
8.-11.9. Ekokapina Tallinassa, 8.-9.9. seminaarit, 10.-11.9.markkinat
13.-15.10 Lapsityöpaja ja kirjanjulkistamistilaisuus Koroisilla
Kahvila Koroinen on auki sunnuntaisin klo 11-15
1.6.2011 alkaen myös keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15-19.




