Saaristomeri
På svenskaIn English

Ekologinen hemmotteluhetki

 

Heli Grönroos on vasta muutama vuosi sitten valmistunut kosmetologiksi, mutta jo koulussa kapinoi

perinteisiä kauneudenhoitokeinoja ja vahvoja kemikaaleja vastaan.  Valmistuttuaan Heli yhdisti koulussa oppimaansa hiukan luovuutta ja runsaasti luonnonmukaisuutta. Näin syntyi idea ekologisesta kauneushoitolasta, vaikka maaliskuussa avatussa Lumouksessa ei keskitytäkään pelkästään kauneudenhoitoon. Tärkeää on ottaa huomioon myös asiakkaan mielen hyvinvointi sekä energian kulku elimistössä, niinpä Heli opiskelee parhaillaan myös energiahoitajaksi, ja valmistuu syksyllä. Loppukesällä on myös mahdollisuus päästä energiahoitoihin hiukan edullisemmin, sillä Heli tekee jo ennen valmistumistaan harjoitushoitoja.

 

Ekohoitola Lumous sijaitsee aivan Turun Linnan kupeessa. Mahtavat näkymät ja iloinen Heli Grönroos saavat mielen rentoutumaan jo ennen hoitohuoneeseen astumista. Heli on ollut kiinnostunut luomusta ja ekologisesta elämäntavasta jo kauan. Hänen mukaansa epäitsekkyys ja laatuun keskittyminen ovat kestävyyden avainsanoja. Kun käyttää parempilaatuista, oli kyse sitten vaatteista, ruoasta tai kosmetiikasta, pärjää vähemmällä. Lisäksi epäitsekkyys on taito, joka kiireisessä maailmassa uhkaa unohtua – siksi on tärkeää antaa kiireetöntä aikaa itselleen ja ympäristölleen, vaikka sitten hoitojen yhteydessä.

 

Kaikki Helin käyttämät hoitotuotteet ovat luonnonmukaisia ja sertifioituja, näkyvimpänä merkkinä on Madara-tuotesarja. Madara valmistetaan Latviassa, joten sen kuljetuskin aiheuttaa vähemmän päästöjä, kuin jonkun toisen vastaavan, esimerkiksi keskieurooppalaisen sarjan. Lisäksi Latvialainen ilmasto on lähempänä suomalaista, joten Madara sopii hyvin suomalaiselle iholle ja Suomen ilmastoon. Madara-tuotteiden lisäksi Heli käyttää myös suomalaista Ihka-luonnonyrttisarjaa, luomuelintarvikkeita sekä muutamaa muuta luomutuotesarjaa. Helin mukaan tuotteet sopivat useimmille, sillä luonnonmukaiset tuotteet eivät sisällä esimerkiksi hajusteita tai mineraaliöljyjä. Heinäallergiat ja muut tulee ottaa huomioon sopivia tuotteita valitessa, mutta Heli keskustelee asiakkaansa kanssa tämän toiveista ennen hoidon aloittamista.

 

Heli on käynyt myös yrttineuvojan koulutuksen, ja kiinnostus luonnon omiin raaka-aineisiin on vahva. Heli on kollegansa kanssa yrittänyt tehdä hoitotuotteita myös itse, mutta ongelmaksi on noussut säilyvyys. Ilman säilöntäaineita voiteet eivät kestä riittävän kauan, vaikka ne alun perin olisivatkin ihania ja toimivia. Kuitenkin esimerkiksi kuivatut luonnonyrtit ja jokapäiväiset elintarvikkeet ovat käyttökelpoisia myös kotiolosuhteissa. Esimerkiksi saunan yhteydessä on helppo tehdä jalkakylpy yrteistä, tai kuorintaan voi käyttää hunajaa ja Ihka-yttiseosta. Omatekoisen, kuten muunkin sertifioidun luomukosmetiikan eduksi Heli mainitsee se, että tuotteista tietää varmasti, mitä ne sisältävät. Monien suurten valmistajien tuotteissa saattaa olla halpoja, huonolaatuisia ja fossiilista alkuperää olevia aineita, ja harva tietää, mitä tuoteselosteen termit tarkoittavat.

 

Heligrönroos

Heli on mukana osuuskunta Turun Tuulenpesässä, ja kesän aikana järjestetään mahdollisesti osuuskunnassa Helin vetämä yrttikurssi, mistä voi saada vinkkejä myös yrttien käyttöön kauneudenhoidossa. Heli kehuu osuuskuntatoimintaa helpoksi ja turvalliseksi tavaksi aloittaa yritystoiminta. Nykyisellään Heli on osuuskunnan putiikissa töissä muutaman päivän viikossa, ja lopun aikaa työskentelee omassa hoitolassaan. Ekohoitolaan voi varata aikoja suoraan Heliltä.

Yhteystiedot:

 

Heli Grönroos/ Ekohoitola Lumous: 044-2869745,

Osuuskunta Turun Tuulenpesä

 

Teksti ja Kuvat Marika Karulinna


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy