Maatalouspolitiikka köyhyyttä poistamaan
Ruoka-aika -kampanja vaati Suomea ja EU:ta lopettamaan kehitysmaiden maatalouden toimintaedellytyksiä kaventavat maataloustuet.
Ruoka-aika -kampanjan mielestä monet maataloustuet heikentävät kehitysmaiden mahdollisuuksia tuottaa ruokaa omille markkinoilleen sekä vientiin. Erityisen haitallisia kehitysmaiden kannalta ovat EU:n vientituet sekä kaikki sellainen tuki, joka kannustaa liikatuotantoon.
- Ministerien on muokattava tukia niin, että ne eivät kannusta liikatuotantoon tai varsinkaan ruuan polkumyyntiin kehitysmaissa, Ruoka-aika-kampanjan koordinaattori Sari Laaksonen toteaa.
Euroopan komissio esittää EU:n maatalouspolitiikkaa uudistettavaksi niin, että maataloustuki ja tuotantovelvoite irroitettaisiin toisistaan.
- Komission esitys näyttäisi olevan askel kohti liikatuotannon purkamista. Ministereiden on kuitenkin huolehdittava, etteivät uudet tukimuodot ole ristiriidassa unionin kehitysyhteistyöpolitiikan kanssa. Myös EU:n maatalous- ja kauppapolitiikan pitää edistää köyhyyden poistamista, Laaksonen jatkaa.
Tuet ja tullit vaikeuttavat kehitysmaiden mahdollisuuksia
Maataloustuotteiden vienti on monille vähiten kehittyneille maille tärkein tulonlähde. Maiden on kuitenkin vaikea saada myydyksi tuotteitaan rikkaiden maiden markkinoille alhaisista tuotantokustannuksista huolimatta. Köyhimmät maat eivät juuri pysty tukemaan tuotteitaan ja teollisuusmaiden korkeat tullit vaikeuttavat tuotteiden markkinoillepääsyä.
Kehitysmaat vaativat rikkaita maita pitämään kiinni lupauksistaan suunnata varoja köyhien maiden tuotannon kehittämiseen. Vähiten kehittyneiden maiden kohdalla tämä tarkoittaa erityisesti maatalouden kehittämistä. Toinen tärkeä toimenpide olisi teollisuusmaiden markkinoiden avaaminen kehitysmaiden tuotteille.
Ruoka-aika on 54 suomalaisen kansalaisjärjestön kampanja, joka pyrkii poistamaan nälän maailmasta. Kampanja pyrkii vaikuttamaan Suomen hallituksen politiikkaan, jotta se ottaisi paremmin huomioon köyhien maiden tarpeet WTO-neuvotteluissa. Lisäksi kampanja pyrkii nostamaan kuluttajien tietoisuutta kulutusvalintojen yhteydestä globaaliin nälkään.
17.06.2003 Taru Pöysä



