Mitä pienet edellä

“Viethän roskat roskikseen kultaseni?” oli yksi eniten käyttämistäni lauseista au pair -vuoden aikana. Lasten kanssa ollessa kertaus osoittautui yhä uudelleen ja uudelleen opintojen äidiksi.

Laitettiin roskat roskiin, pullot kierrätykseen, paperit paperilaatikkoon, huuhdeltiin lasipurkit ja eroteltiin metallikannet - siis siivottiin omat sotkut. Aina se ei ollut kivaa, mutta pian 3- ja 6-vuotiaat holhottavani kuitenkin veivät tiskit koneeseen, korjasivat kanssani pöydän ja keräsivät muut tavarat - toisinaan itse, toisinaan pienellä avustuksella. Asia kuin asia hoitui, kunhan sen selvensi pienelle ihmiselle sopivalla tavalla.

Lapsi oppii oikean ja väärän ensisijaisesti vanhemmiltaan. Se pätee kaikkeen, myös ympäristökasvatukseen. Harva vanhempi tulee ajatelleeksi, että jokainen äiti ja isä on myös ympäristökasvattaja. Lapsi omaksuu ympäristövastuullisen asenteen - tai sen puutteen- kotoaan. Mitä saa tehdä ja mitä ei; mikä on hyväksi ympäristölle ja mikä ei. Lasta ei tarvitse eikä saa syyllistää, se tuo harvoin aikuisillakaan pysyviä tuloksia. Lapsen maailmaan kuuluvat leikki ja oppiminen, uuden löytäminen ja siitä iloitseminen, joten miksi emme hyödyntäisi näitä piirteitä?

Aikuinen on lapselle esimerkki, jonka avulla lapsi oppii miten missäkin tilanteessa toimitaan, miten käyttäytyä ja mitä tehdä. Lapsi voi kuitenkin myös tietämättään ohjata aikuisen näyttämään parempaa esimerkkiä. Opittuaan esimerkiksi päiväkodissa, että paperit viedään paperinkeräykseen ja metallit metallinkeräykseen lapsi tahtoo jatkaa oppimaansa myös kotona. Miten siis selittää kierrättämään oppineelle ja siitä iloitsevalle lapselle, miksi päiväkodissa kierrätetään ja kotona ei? Helpompaa lienee luoda kotiinkin mahdollisuudet kierrätykseen ja antaa lapsen samalla opettaa aikuista.

Lapselle on luontaista näyttää ja esitellä vastaoppimaansa taitoa ja tietoa, juhlistaa omaa oppimiskykyään. On tärkeää, että aikuiset jaksavat tukea lapsen intoa ja kannustaa ottamaan asioista selvää. Jos kotona on lapsi, joka kerran toisensa jälkeen pohtii, mihin astiaan jäte kuuluu, kyselee aikuiselta ja parhaassa tapauksessa vahtii, että aikuinenkin toimii oikein, mitä muuta vanhemmat voivat tehdä, kuin kunnostautua kierrättämään tehokkaasti?
    
Usein puhumme aikuisten näyttämän esimerkin tärkeydestä, mutta monessa tapauksessa aikuiset ovat tapoihinsa juuttuneita vanhoja koiria, joiden ei uskota oppivan uusia temppuja. Lapset sen sijaan oppivat ja opettavat jatkuvasti. Lasten käyttäytymistä on mahdollista käyttää keinona, jonka avulla painostaa vanhemmat opettelemaan ja omaksumaan uusia tapoja. Palkitsemalla lapsia päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuspiireissä kannustaisimme heitä siirtämään käytöksensä myös kotiin ja kaveripiiriin. Kenties onkin aika unohtaa hetkeksi aikuisten valistaminen ja keskittää kaikki huomio tulevaisuuden päättäjiin – lapsiimme.


Katja Nortunen