Saaristomeri
På svenskaIn English

Meriliikenteen kasvaviin haasteisiin vastataan Viking Linella


EU-tutkimuksen mukaan merenkulku on kasvava lähde ilmansaasteille. Suomen liikenteen rikkidioksidi- ja typpioksidipäästöistä suurin osa tulee meriliikenteestä. Suurimpina syinä ovat tiukkojen päästörajojen puuttuminen sekä vanha laivakanta. Laivayhtiö Viking Linella suurimpana haasteena nähdään erityisesti globaali ongelma, hiilidioksidipäästöt. Myös jätteiden käsittelyyn tulisi laivoilla kiinnittää enemmän huomiota.


Viking Linen ympäristökoordinaattori Susanna Airolan mukaan suurin haaste on hiilidioksidipäästöihin vaikuttaminen.

- Polttoaineiden kulutus on laivoilla suurta. Hiilidioksidipäästöjen kurissa pitämiseen ei ole olemassa käyttökelpoista tekniikkaa, toisin kuin typpioksidipäästöille.

- Tarkoituksena olisi kehittää systeemi, jolla pystytään kompensoimaan hiilidioksidipäästöjä, Airola toteaa.

Kysyntää tällaisesta niin sanotusta hiilinollauksesta on ollut. Lentoliikenteelle on olemassa erilaisia yrityksiä, jotka tarjoavat mahdollisuutta kompensoida lentomatkan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Rahat sijoitetaan yleensä uusiutuvan energian tukemiseen.

Airolan mukaan toinen keskeinen haaste on laivojen jätteen käsittelyn tehostaminen. Vaikka Vikingillä laivojen ravintoloissa ja siivouksessa jätteitä lajitellaan monipuolisesti, on ongelmana erityisesti lajittelu hyteissä.

- Asiaan on hankala vaikuttaa, koska kyse on yleensä kuluttajan käyttäytymisestä. Ajatuksena on kuitenkin lisätä lajittelumahdollisuuksia hyteissä sekä tiedottaa asiakkaita paremmin kierrätyksestä.

Viking Linella on vuonna 2005 aloitettu pitkäaikainen polttoainesäästöohjelma. Ohjelman puitteissa esimerkiksi kehitetään tietokonepohjaista polttoaineseurantaa sekä ohjataan laivan henkilökuntaa taloudelliseen ajotapaan.

Konkreettiset toimet ympäristöystävällisempään laivamatkustamiseen


Viking Linen uudet laivat, XPRS sekä ADCC tulevat liikenteeseen vuosien 2008 ja 2009 aikana. Ne ovat edelläkävijöitä ympäristöasioissa, koska niillä käytetään uusinta tekniikkaa. Molemmilla laivoilla on katalyyttinen pakokaasunpuhdistus, joka vähentää typpioksidipäästöjä, ja ne käyttävät matalarikkistä polttoainetta. Laivojen polttoainetankit sijaitsevat kaksoistankin yläpuolella ja myös rungon kehittämisessä on otettu huomioon taloudellinen polttoainekulutus. Niillä on myös tehokas jätteidenkäsittely, kuten esimerkiksi biojätteen erilliskeräys, ja kaikki jätevedet pumpataan maihin. Alhainen melutaso on huomioitu. Lisäksi autokannen hydrauliikkajärjestelmissä käytetään biologisesti hajoavaa hydrauliikkaöljyä.

Viking Line on noudattanut laivayhtiöille asetettuja säännöksiä, mutta se pyrkii aina olemaan edelläkävijä ympäristöasioissa. Laivayhtiö on ISM sertifioitu jo vuonna 1993. Lisäksi Viking Mariella oli maailman ensimmäinen laiva, joka aloitti käyttämään niin sanottua HAM –tekniikkaa pääkoneissaan vähentääkseen typpioksidipäästöjä. Lisäksi kahteen muuhun alukseen on asennettu katalyyttinen puhdistuslaitteisto. Kaikilla aluksilla käytetään vähärikkistä polttoainetta. Vikingillä kaikki jätevesi pumpataan maihin jatkokäsittelyä varten. Lisäksi pohjamaaleista on luovuttu kokonaan ja siirrytty mekaaniseen harjaukseen.


Anja Torikka

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy