Ympäristöystävälliset yritykset
Tekniikka voi edistää kestävää kehitystä vain jos sitä käytetään, ja parhaat ympäristöystävälliset keksinnöt ovat niitä, joista tulee myös suosittuja. Varsinais-Suomen Agenda 21-toimisto palkitsi joukon yrityksiä, jotka ovat huomioineet kestävän kehityksen arvon.
Tilaisuuden avannut Kaarinan kaupunginjohtaja Martti Ilmonen painotti ekologisten ratkaisujen tärkeyttä, ja moitti Yhdysvaltoja ja muita Kioton sopimusta ratifioimattomia maita vapaamatkustajuudesta.
Onneksi maailmasta löytyy myös vastakkaisia esimerkkejä, kuten yrityksiä, jotka hoitavat enemmän kuin vain oman osuutensa. Näille toimijoille jaettiin palkintoja Turussa 30.9.2005.
Parasta A-ryhmää
Varsinais-Suomesta palkittiin tällä kertaa kolme yritystä. Voittajiksi julistettiin kalantilainen Vahterus Oy ja turkulainen Pikku Vihreä Oy.Vahteruksen ansioiksi luettiin erityisesti innovatiivinen asenne lämmönsiirrinten valmistukseen. Yrityksen lämmönsiirtimet ovat hyvä esimerkki ekotehokkaasta tuotteesta, jonka kehittelyssä on hyödynnetty myös kansainväliset yhteydet. Tämän lisäksi yritys on paneutunut kehittämään glykolin ja freonit korvaavia kylmäaineita ja vaalinut perinteistä meijerimiljöötä, jossa heidän tehtaansa sijaitsee.
- Meidän tuotteissamme on paljon rautaa ja vähän järkeä, mutta niillä voidaan korvata suuret määrät freoneita ja glykolia, kertoi tuotteestaan Vahteruksen toimitusjohtaja Mauri Kontu.
Suomalaisen huussiperinteen muuttaminen salonki- ja vientikelpoiseksi toi puolestaan palkinnon Pikku Vihreälle. Erityisiksi ansioiksi katsottiin kuivakäymälöiden aikaan saama veden säästö, sekä tekniikan yksinkertaisuus ja monikäyttöisyys. Pikku Vihreän kuivakäymälöitä on viety alueille, joilla toimivan viemäröinnin rakentaminen ja ylläpito kävisi liian kalliiksi. Kauppasuhteet on solmittu niin Perun vuoristoon kuin Kiinaankin.
- Kunhan vettä aletaan myydä pörssissä, nousee meidän yrityksemme arvo samassa tahdissa. Kuivakäymälät tulevat vielä perimään maan, Jukka Lindroos Pikku Vihreän toimitusjohtaja vakuutti.
Autonromut pois teiltä
Turkulainen Oy Harkka Ab sai kilpailussa kuniamaininnan toimimisestaan teiden korppikotkina. Yritys siivoaa romuttuneet autot pois onnettomuuspaikalta nopeasti ja tehokkaasti. Suurimpana ongelmana ovat olleet autot, joista omistajat tai vakuutusyhtiöt eivät ole kiinnostuneita. Ne kun tuppaavat jäämään yrityksen varastoon.
- Yrityksemme on joutunut kääntämään vaikeuden vahvuudeksi, meillä on nyt hyvät järjestelmät erilaisten ongelmajätteiden käsittelyyn ja romuajoneuvojen hyödyntämiseen, kertoi Harkka-Yhtiöiden toimitusjohtaja Esa Harkka.
Harkka-Yhtiöt on kehittänyt erilaisia kierrätysjärjestelmiä päästäkseen eroon tarpeettomista autonromuista ajautumatta vararikkoon. Samalla he ovat parantaneet ympäristöasioiden hallintaansa yli vaadittujen tavoitteiden muun muassa laskemalla lyhimmän mahdollisen ajoreitin ja taloudellista ajotapaa noudattamalla. Myös liuottimien käyttöä on vähennetty käyttämällä lasikuulia hyödyntävää pesuria ja kuumaa vettä.
3.10.2005 Tiina Sandberg
Lisätietoa internetissä:
Varsinais-Suomen Agendatoimisto
Yritysvastuu globaalissa maailmassa



