Saaristomeri
På svenskaIn English

Yritysvastuu nytkähti liikkeelle Johannesburgissa


Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa saavutettiin askel yritysvastuun edistämiseksi.

Toimintaohjelmaan kirjattiin päätös yritysvastuun aktiivisesta edistämisestä kansainvälisin sopimuksin ja toimenpitein. Päätöksellä vastattiin kauan jatkuneeseen tarpeeseen kontrolloida ylikansallisten yrityksien toimintaa.


Kansainvälinen Maan ystävät oli yksi aktiivisimmista yritysvastuuta vaatineista ryhmistä. Yhdysvallat kuitenkin pyrki riitauttamaan päätöksen: se katsoo, että päätös koskee ainoastaan jo olemassa olevia sopimuksia. Yhdysvaltojen ehdotus tarkoittaa sitä, että uudet yritysvastuusopimukset eivät olisi toteuttamiskelpoisia.


Yritysvastuuta tavoiteltu jo vuosia


Yritysten – ja erityisesti ylikansallisten – toimintaa on jo vuosia yritetty saada vastuullisemmaksi. Eräs kokeilu oli YK:n ylikansallisten yritysten keskus, joka perustettiin 1974. Sen tavoitteena oli luoda yli-kansallisille yrityksille eettinen säännöstö ja ympäristönormeja. Yritykset suhtautuivat kielteisesti keskukseen. Kymmenen vuotta sitten keskuksen toiminnot siirrettiinkin YK:ssa muualle ja eettisen säännöstön kehitys loppui.


Yritysvastuuta on koetettu edistää myös muun muassa Kansainvälisessä työjärjestössä ILOssa ja EU:ssa. EU suunnittelee yritysvastuudirektiiviä, joka kattaisi vain unionin alueen ja koskisi muutamia aloja.


Vastuuta?


Yritysvastuuta tarvitaan edelleen. Ylikansalliset yritykset hallitsevat huomattavaa osuutta maailmantaloudesta, ja niiden toiminnan kielteiset seuraukset kohdistuvat ympäristöön ja ihmisiin ympäri maailmaa. Kahdensadan suurimman yrityksen liikevaihto yhteenlaskettuna on suurempi kuin maailman kaikkien valtioiden bruttokansantuote lukuun ottamatta kymmentä suurinta kansantaloutta.


Yritysten johto sijaitsee kaukana varsinaisesta toiminnasta, mikä vaikeuttaa yksittäisen kansalaisen mahdollisuutta vaatia korvauksia yritysten aiheuttamista tuhoista. Yritykset vaikuttavat myös paljon poliittiseen päätöksentekoon. Silti käytännössä ne ovat vastuussa ainoastaan osakkeenomistajilleen: yritysten päätehtävä on maksimoida voitot.


Ylikansalliset yritykset hyväksikäyttävät valtioiden välisiä eroja lainsäädännössä ja olosuhteissa. Ne siirtävät tuotantoaan halpatyövoimaa hyödyntäviin maihin ja vievät voittonsa alhaisen verotuksen valtioihin. Yritysjohto on taas voinut nauttia niinsanotun länsimaisen hyvinvoinnin tuomista eduista kaukana raadollisesta tuotannosta.


Vapaaehtoinen tai laillinen säätely



Yritykset esittelevät mielellään itse valitsemiaan vapaaehtoisia ympäristö- ja sosiaalisia tavoitteita. Ilman ulkopuolista valvontaa ja sanktioita ne ovat kuitenkin jääneet voittopuolisesti tehottomiksi. Vapaaehtoisilla toimilla yritykset ovat lähinnä kohentaneet imagoaan asiakkaiden silmissä. Samalla ne harhaanjohtavat kuluttajia uskomaan, että yritykset toimivat vastuullisesti jo nyt.


Toimiva yritysvastuujärjestelmä edellyttää oikeudellisia työkaluja, joilla pystytään puuttumaan yritysten sosiaali- ja ympäristörikkeisiin. Sanktioiden kohdistaminen yritysjohtoon on tehokkain tapa muuttaa yritystoimintaa.



04.06.2003 Matti Malinen


 

Lisätietoa internetissä:

Globalisaatio.net
International Labour Organisation ILO


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy